Olin viikonloppuna yhden yön ja koko lauantai päivän pois. Hyvin kai täällä oli pärjätty kun ei miulle soiteltu eikä sanottu mitään kun tulin. Esikoisella on taiveihottumaa ja pikkuneidillä alapää punainen. Mitähän täällä on syöty? Ei kuulemma mitään erikoista.

Onneksi tytöt kuitenkin nukkuvat, pikkuneiti koko yön ja esikoinenkin herää vain aamuyöstä kerran.
Mutta miun paluu arkeen alkoi tietysti heti sunnuntai aamuna kun mies ei antanut tytöille lääkkeitä. Kun kysyin miksi sain vain kuulla koska mie olen kotona, vaikka siis nukuin pidempään kuin muut.

En jaksaisi murehtia lasten näppyjä, varsinkaan kun nyt on itikoitakin jotka aikaansaavat pikkuneidille suuria kipeitä näppyjä joissa on päällä vesikelloja. Ja juu vesirokkoa tuo ei vielä ole, selvästi itikanpistoja.

Miun pääni alkaa hajoilemaan tämän "raskauden" kanssa. Mies ei ole kovin ymmärtäväinen. Hän ilmeisesti nyt sitten elää ihan kuin vauva olisi tulossa eikä ollenkaan ymmärrä miun pelkoa siitä onko kaikki hyvin. No onneksi siirsin sitä lääkäri aikaa jo keskiviikolle (neuvolan suosituksesta) ja olen varmasti sitten viisaampi.
En pysty ajattelemaan juuri muuta, en jaksa tehdä mitään - eikä kyllä oikeastaan huvitakaan. Tänään olen huutanut ja riehunut täällä lapsille ja jatkuvasti on tunne että pitää mennä oksentamaan. Aamulla kävinkin...

Esikoisen kerhon kevätjuhla oli tänään ja voin sanoa etten siedä sellaisia tapahtumia. On toki ihanaa nähdä kuinka oma lapsi esiintyy ja laulaa muiden mukana, mutta ne paineet mitkä tulee kun pitää mennä sinne niiden muiden äitien joukkoon. Yrittää hillitä lapsensa ja itsensä. Kotonahan se sitten räjähti...

Esikoisen allergiaoireet on jostain syystä pahentunut. Valitteli aamulla että silmiä kirvelee ja kutittaa. Kyllä ne vähän rähmiikin. Koivu hänellä näkyy allergiatesteissä mutta sen kukinta on kyllä jo lopuillaan. Eihän ne testit tietysti mitään todista eihän miullakaan näy testeissä mitään.

Kuten huomaatte ajatukset harhailee. Tämä epätietoisuus on inhottavaa. Nytkin miulla on järkyttävän paha olo, väsyttää aivan suunnattomasti ja mahanahkaa kutittaa. Rinnat on arat ja omat housut ei mahdu jalkaan. Olen siis totaalisen turvoksissa vatsan seudulta. En pysty päivällä juuri syömään eikä tämä siis ole mitään lihomista. Ennemminkin paino alkaa kohta tippumaan kun en syö ja oksentelen ajoittain. Tiedän ettei se tee hyvää mutta minkäs teet kun ei pysty syömään. N. 42 tuntia ja tiedän mitkä kortit minulle jaetaan tulevaisuuteen.
Tämä mahdollinen vauva ratkaisee niin monta asiaa. Mm miun töihinpaluun joka varmasti on se suurin asia. Tai siihen liittyy niin monta muuta asiaa. Jos voin jäädä kotiin ei miun tarvitse miettiä hoitopaikkajuttuja ja sitä kuinka selviämme dieteistä ja lääkkeistä hoidossa. Mutta jos joudun palaamaan töihin, edes hetkeksi joudun tekemään ratkaisuja. Mihin menen töihin? Mihin lapset pääsee hoitoon? Kuinka siellä selvitään? Miten hoidamme kuljetukset? jne jne.