Kuten arvata saattaa miun keskittyminen tyttöjen allergioihin on hieman herpaantunut. Kun äiti ei hoida ei hoida kukaan muukaan ja nyt ollaan taas tilanteessa jossa molemmat tytöt oireilee mutta en tiedä mille.

Pikkuneiti on selvästi levottomampi ja nukkuu huonommin kuin pitkään aikaan, vaikka lisäsin jo lääkitykseen nexiumin iltaisin. Yöllä huudellaan maitoa ja päivälläkin huomaa että olo on toisinaan tukala. Eilen kalasta tuli lievä punoitus poskiin ja maha toimii miten sattuu. Menään äärestä laitaan, ensin on ripuli ja sitten niin kovalla että itkun kanssa väännetään. :(
Neiti myös aristelee kovia ääniä. Painaa kädet korvilla jo esim. vatkaan, isäntä ajaa mopolla tai ruohonleikkurilla tai jos kaupassa kuulutetaan. Tätä ei ole ollut pitkään aikaan ja nyt jotenkin taas pukkas esille. Liekö liittyy sitten siihen että kun on muutenkin huono olla.
Pikkuneidin oireet ovat vielä kohtuu siedettävällä tasolla ja miulla on toivoa että saadaan vielä oireettomammaksi kun vain vähän skarppaan. Olen vähän lipsunut ja neiti on syönyt mm. maissia joka ei ihan täydellisesti hänelle sovi.

Esikoinen  onkin sitten asia erikseen. En osaa edes tarttua mihinkään enkä tiedä mistä alkaisin tätä vyyhtiä purkamaan. Ruoissa ei ole mikään muuttunut mutta silti valittelee mahakipua, käy jatkuvasti vessassa (kakalla) ja nyt on sitten taipeetkin auki. Muutama päivä sitten esikoiselle ilmestyi kaulalle outoa ihottumaa jonka luokittelin nyt sitten tulleeksi paidankauluksesta. Lääkäri isäni oli samoilla linjoilla että siitepölyt kertyy kauluksille ja ärsyttää ihoa. Ok, se ihottuma onkin jo hävinnyt. Nyt vain olen noiden taipeiden ja mahan kanssa umpikujassa. Voiko tämä olla nyt sitten noista siitepölyistä?!

Pikkuneiti selvästi aivastelee ja miun oireet on pahentuneet kun heinät alkoivat pölyttää. Esikoisellakin on havaittavissa pärskintää, silmien kutinaa ja väsymystä vaikka kaikilla on maksimi lääkitys päällä. Jos jotain positiivista haluaa etsiä niin lähdemme lomalle pohjoiseen. Okei koivun siitepölyn perässä mutta heinien siitepölyä karkuun. Heinät näyttävät nyt olevan se pahempi.

Miun täytyy nyt vain ottaa tiukka linja ja varmaan alkaa pitämään kahta ruoka-oire päiväkirjaa. Omien oireideni kanssa pärjään enkä jaksa niistä välittää kun ne ovat siedettäviä.



Palataanpa eiliseen. Aamu alkoi hienosti kun kaveri toi lapsensa hoitoon. Istuin lähes varttitunnin pojan kanssa meidän eteisen lattialla ja pidin kiinni ettei lähde juoksemaan auton perään. Kolmevuotiaalla on yllättävän paljon voimaa :D No lopulta päivä meni ihan hyvin.

Iltapäivästä sitten lähdettiin tyttöjen kanssa kauppaan. Minua ahdisti jo valmiiksi koska tiesin että siellä on muutama muukin. Keräsin ostoksia koko juhannukseksi ja tytöt oli kunnolla (olin ehkä vähän joutunut uhkailemaan). Päästiin kassalle ja latasin kaikki ostokset hihnalle. Loppusumma lähenteli 150e ja kas pankkikortti ilmoitti "maksu hylätty". No yritettiin veloitusta osissa kahdelta tililtä - ei onnistunut. Tililtä ja luotolta - ei onnistunut. Jätettiin tavaroita pois ja kokeiltiin kahdelta tililtä - ei onnistunut.
Siinävaiheessa kassakin jo jotain sähläsi ja mie olisin halunnut vajota maanrakoon. Tunsin kuinka jonossa olevien katseet kohdistuivat minuun, poskia kuumotti ja tytöt alkoivat hermostua.
Puhelin kouraan ja soitto miehelle "siirrä rahaa - NYT!"
Sain ostokset maksettua ja pakattua. Lastasin tytöt ja ruoat autoon ja purskahdin itkuun. Työssäni olen niin usein nähnyt äitejä joilla ei sitten rahat riitäkään. En osaa sanoa olenko säälinyt heitä vai mikä se tunne on ollut. Olenko säälinyt niitä lapsia... En osaa sanoa. Ajatus on kuitenkin ollut se etten itse haluaisi olla se äiti. Ja nyt mie olen se äiti jonka rahat ei riitäkään ruokaostoksiin!!! Tosin en poistanut ostoksista vaippoja ja lapsille tarkoitettuja ruokia. Poistin lihoja, makkaroita ja muuta jota ilmankin pärjäisi. Olen nähnyt äitejä jotka ostavat tupakkaa ja siideriä ja kun rahat ei riitä jätetään ostoksista pois äidinmaidonkorvikkeet ja lasten ruoat.

Loppu hyvin kaikki hyvin, saimme ruoat ja pääsimme kotiin. Miun omatuntoni ja kunniani sai kolauksen - suuren kolauksen!

Tänään on juhannus ja siskoni tulee perheineen sitä meille viettämään! Ensi viikolla lomalle kohti pohjoista! Hyvää ja ihanaa kesää, en pääse lomalta kirjoittelemaan :)