Viisi vuotta sitten elin toista iltaa uudesta elämästäni. Olin laitoksella pienen tuhisevan tyttövauvan kanssa. Tänään olemme viettäneet hänen ensimmäisiä kaverisynttäreitään ja kahvittaneet sukulaiset.
Ihanan rauhalliset juhlat vaikka lapsia oli 9 3-5 vuotiasta samaan aikaan ilman vanhempiaan. Tyttöjä kaikki joten se varmasti vähän laimensi menoa :) Prinsessa kakku ja muut herkut maistuivat kaikille ja leikeissä oli kaikki mukana. Esikoinen oli erittäin tyytyväinen lahjoihinsa ja oli ihana nähdä että hän oikeasti on saanut päiväkodista uusia ystäviä :)
Pikkuneiti kiltisti päätti syödä nakkirullukoita/nakkipiiloja joissa on vehnää :/ Innolla odotan tulevia oireita. Onneksi oli nyt niin naatti että nukahti eikä ole mitään valitellut - vielä.

Arki meillä pyörii jotenkuten sinne päin. Iltaisin olen täysin kykemenätön ajattelemaan mitään ylimääräistä saati tekemään jotain ylimääräistä. Päivästä toiseen menen töihin, toisinaan enemmän hereillä toisinaan vähemmän hereillä.
Välillä tuntuu etten tajua mitä jostain tekstistä luen tai että aivoni eivät toimi sen vertaa että osaisin vastata asiakkaan esittämiin kysymyksiin tai toimia oikealla tavalla. Liikenteessä olen varmasti vaaraksi niin itselleni kuin muillekin - vaikka en ihan aina kuitenkaan. Huomaan vain välillä olevani täysin ajatuksissani tai lähes horroksessa ja silti ajelen motaria kotiin tai töihin.

Välillä pelkään että onko tämä nyt sitten se kohta jossa se alamäki voi taas alkaa?!
Miten saan pidettyä itseni niin tässä maailmassa että en masennu uudestaan?!

Töissä on kivaa ei siinä ole valittamista. minulla on pidempi pinna lasten kanssa kotona koska olen heidän kanssaan vähemmän. Jotenkin vain tuntuu taas että tunneskaalani on supistunut tämän väsymyksen myötä. Itken herkemmin ja naurun aiheita on harvemmin. Se on pelottavaa, koska tiedän mihin se voi johtaa. Kuten huomaatte en ole jaksanut edes kirjoittaa vaikka siitä olisi toisinaan varmasti paljon apua.

Tänään juuri huomasin että ne ajatukset häviää päästäni. Putsastin kahvinkeitintä ja laitoin veden valumaan kahvipannuun. Ovikello soi, ensimmäiset vieraat saapuivat. Puhaltelin palloja ja juttelin äitien kanssa. Kääntyessäni ympäri huomasin tulvan keittiön päydällä. Ensimmäinen ajatus "Mistä tämä tuli?" Kunnes tajusin että minulla on hana auki ja vettä on jo lattiallakin. Myöhemmin laitoin sukulaisilleni kahvia ja sanoin että voin keittää toisen pannullisen kun olen juonut kuppini tyhjäksi. Isäni pyysi lisää kahvia ja tajusin etten koskaan ollut keittänyt sitä... Muisti on hyvä mutta lyhyt :D

Ihanaa syksyä! Ja ihanaa jos joku edes joskus tätä seuraa vaikka en kovin usein enään kirjoittele :)