Ulkona sataa lunta (välillä vettä), pipari taikina odottaa jääkaapissa pieniä käsiä leipomaan ja tuvassa on lämmin!

On itsenäisyyspäivä ja joulu lähestyy. En ole valmis joulun tuloon - en todellakaan. Yhtään lahjaa en ole hankkinut, yhtään ajatusta joulunvietolle en ole uhrannut. En tiedä milloin ehtisin ja jaksaisin siivota saati laittaa kaikki jouluruoat. Ei en jaksa nyt ajatella sitä.

Tämä on ollut pitkä ja raskas viikko. Olen ollut välillä huolesta soikea peläten ettei vauvalla ole kaikki hyvin. Samaan aikaan olen joutunut valvomaan öitä sairastavien lastenkanssa ja raahautumaan illaksi vielä töihin. Kaikki alkoi sunnuntai iltana kun meiltä katkesi sähköt.

Maanantai aamuna sähköjä ei edelleenkään ollut ja puhelimeni akku veteli viimeisiään. Puettiin tyttöjen kanssa kynttilän valossa ja minua suututti jo se etten saanut aamukahvia. Tiesin siitä seuraavan järkyttävän päänsäryn. Ennenkuin ehdimme edes esikoululle oli puhelimeni sammunut. Illaksi olisin menossa töihin, äitini hakisi lapset ja isäntä menisi katsomaan jääkiekkoa. Jätin esikoisen istuimen eskarille ja lähdin viemään pikkuneitiä tarhaan. Tarhalla neiti oli ensimmäisen kerran valoisassa paikassa ja näin hänet kunnolla. Järkytys oli suuri! Molemmat silmät olivat turvoksissa ja punaiset, täynnä vihreää rähmää. Eihän siinä muu auttanut kun pukea vaatteet takaisin ja lähteä kotiin. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se ettei minulla ollut puhelinta jolla soittaa. Ihana tarhantäti pelasti päiväni ja lainasi minulle autolaturia jotta pystyin soittamaan muutaman puhelun.

Soitin äidilleni ja sovin että hän lähtee aiemmin töistä. Soitin töihin että tulen myöhässä. Menimme pikkuneidin kanssa terveyskeskukselle varaamaan aikaa. Saimme aja päivällä myöhemmäksi ja lähdimme kotiin. Matkalla autolle pikkuneiti kaatui portaissa. Voi sitä kauhun ja säikähdyksen määrää kun luulin että häneltä menee niskat nurin tai pää halki. Selvisimme kuitenkin säikähdyksellä, naarmuilla nenässä ja pienellä haavalla silmäkulmassa. Päivällä lääkäri vielä tarkisti että nenä on ehjä.

Illalla kotiin tullessani isäntä kertoi pikkuneidin valittavan kipua silmäkulmassa. Jipii! Mitähän yöstä tulee?!

Kaaoshan siitä tuli. Pikkuneiti itkeskeli ja yski, kun hän rauhoittui alkoi esikoinen huutaa ja valittaa korvakipua. Annoin särkylääkettä jolla ei ollut mitään vaikutusta. Nukuin ehkä kolme tuntia pienissä pätkissä. Isäntä lähti aamulla töihin ja tuli iltapäivällä kotiin jotta minä pääsisin illaksi töihin. Olin jälleen päivällä ajanut terveyskeskukseen jossa todettiin esikoisella korvatulehdus. Antibiootti kuuri vain päälle. Illalla isäntä ilmoitti että neidillä on kuumetta - jäisin siis keskiviikoksi kotiin.

Yö meni kohtalaisen rauhallisesti, aamullla soitin jälleen terveyskeskukseen ja lähdettiin ajelemaan jotta sain sairaslomatodistuksen. Kolmas kerta tälläviikolla. Jipii! Illalla neidin kuume nousi ja yöllä alkoi taas huuto - nyt sattui toiseen korvaan. Aamulla soitin jälleen terveyskeskukseen. Minulle luvattiin että lääkäri soittaa ja kertoo miten toimitaan. Kello läheni neljää eikä soitta kuulunut. Päätin itse soittaa uudestaan. Sain ohjeen hakea apteekista kunnon kipulääkkeitä (joita olin itse jo pyytänyt) ja mennä tytön kanssa päivystykseen jos kuumetta on illalla tai aamulla vielä. Eilen koko päivän oli kuumetta ja illallakin vielä 38,2. Yön nukkui ja nyt aamulla kuumetta ei ole ollut. En lähde vielä päivystykseen, lähden jos kuume nousee tai korvia alkaa särkeä. Antibiootti loppuu huomenna ja vahvasti epäilen ettei korvat ole terveet.

Oma olo on vaihteleva. Pahoinvointi on helpottanut mutta tilalle on tullut närästys :/ Supistuksia tulee toisina päivinä enemmän toisina vähemmän. Kipuja, särkyjä ja jomotuksia löytyy - olen väsynyt ja päätä särkee lähes joka päivä. Jalkoja turvottaa ja pitkät päivät töissä on jotain ihan kamalaa kun alkaa särkeä. Vaikka välillä pelästyn vauva pitää huolen että tiedän hänen olevan kunnossa. Kutittelee masua ja potkii merkiksi olemassaolostaan <3

Ehkä tämä tästä vielä iloksi ja jouluksi muuttuu...