Istun koneen ääressä, vauva nukkuu, kuivuri hurisee ja ulkona sataa vettä. Mietin eilistä ja sen tapahtumia. Mietin olisinko voinut tehdä jotain toisin jotta esikoinen ei olisi ollut niin surullinen? Jotta hänen ei tarvitisi kilpailla kaikkien huomiosta ja tuntea itseään hylätyksi?

Menimme illalla käymään äitini luona jossa tietysti vauva sai äitini huomion suurilta määrin. Isommille tytöille tuli monesti sanottua "odota hetki", "ihan kohta", "ensin katsotaan vähän vauvaa" jne jne. Monessa lauseessa tuli ilmi se että vauva menee nyt isompien tyttöjen huomion ja tarpeiden edelle. No näinhän se menee kotonakin eikä siitä ole sen suurempia ongelmia ollut - mitä nyt pientä tottelemattomuutta kun tiedetään ettei äiti pääse heti hätiin. Eilen kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta joka jäi vaivaamaan minua ja äitiäni.

Vauva oli äitini sylissä ja esikoinen istui sohvalla vieressä. Ensin hän ihan nätisti paijasi kunnes tarttui vauvaa kaksin käsin päästä kiinni ja puristi. Ei kauaa, eikä mitään vahinkoa tapahtunut, vauva ei edes itkenyt, mutta minä säikähdin. Reaktio oli esikoiselta outo ja arvaamaton. Hän ei ole koko tämän neljän viikon aikana kertaakaan kohdistanut vihaansa vauvaan, hän on kohdistanut sen minuun ja pikkuneitiin.

Tästä alkoi mökötys, itkeskely ja käsittämätön tottelemattomuus. Äitini suorastaan ihmetteli käytöstä koska esikoinen ei ole häntä kohtaan koskaan niin käyttäytynyt. Asiasta puhuttiin ja selitettiin mutta mökötys jatkui. Autossa jaksoi vielä hiukkasen aikaa murjottaa mutta kun moottori sammui keskelle risteystä saatiin esikoinenkin nauramaan. Loppumatka menikin sitten iloisissa merkeissä eikä kotona ollut tietoakaan tottelemattomasta murjottavasta tytöstä.