On sunnuntai aamu. Istun keinutuolissa imettämässä vauvaa. Valot joulukuusessa ja ikkuna koristeessa luovat tunnelmallista valoa. On hiljaista ja rauhallista. Isäntä vei isommat tytöt luistelemaan kuten sunnuntaisin on ollut tapana. Joulu lähestyy ja puuhaa riittää, mutta en stressaa valmisteluista. En pyri tekemään kaikesta täydellistä - sitä se ei kuitenkaan ole. Suursiivoukset saa jäädä hamaan tulevaisuuteen ja  ruokalistallakin on vain perinteisiä jouluruokia. Tosin itse tehtynä mutta se ei ole suuri vaiva. Tänävuonna kun ei tarvitse mitään erikoisuuksia tehdä vaan kaikki voivat syödä kaikkea.

Olen viime päivinä miettinyt monesti elämääni ja havahtunut ilon ja onnen hetkiin. Pieniin hetkiin joista nautin tässä ja nyt. Lapsien riemu ja vilpitön ilo saavat hymyn huulille. Vauvan kihertävälle naurulle ei voi kuin hymyillä. Miehen pienet huomion osoitukset ja pyytämätön apu arjessa saavat minut muistamaan kuinka onnekas olenkaan.

Vain hetki sitten kuulin erään äidin (minulle tuntematon vaikkakin samassa fb ryhmässä olimme olleet vuosia) menehtyneen kotonaan. Häneltä jäi kaksi pientä lasta ja rakastava aviomies. Eilen kuulin ystäväni miehen saaneen aivoveritulpan ja olevan sairaalassa, siskoni kummitädillä on kantasolusyöpä ja ystävä pariskunta tappelee lapsistaan eron jälkeen. 

Minulla on perhe - terve perhe! 

Viime aikoina olen saanut viettää elämääni juuri sellaisena kuin haluan - tai ainakin lähes. Päiviin mahtuu tunteita raivosta riemuun - toisinaan itkettää ja toisinaan naurattaa. Pieninkin moite tai huomautus voi saada kaiken kääntymään päälaelleen mutta myös pienikin asia  voi muuttaa taas kaiken.

Muutamia päiviä sitten väsyneenä ja raivon partaalla keitin perunaa vauvalle ruoaksi. Kaikki ympärillä oleva ärsytti ja suututti. Olisin halunnut laittaa kengät jalkaan ja juosta. Isäntä hiipi taakseni ja kaappasi minut suureen halaukseen samalla suukottaen minua niskasta. Ei se kaikki niin kamalaa ollutkaan <3

Minun ei myöskään ole tarvinut huolehtia raha-asioista ja stressata kuinka joulun ruoat ja lahjat maksetaan. Täysin yllättäen isäntä siirsi minulle rahaa joulua varten. Kyllähän mie vieläkin kuulen sitä kuinka en ole töissä ja sänkyyn pitää elättää - vitsillähän tuo taitaa sanoa kun kuitenkin antaa miun hoitaa lapset kotona.

Joulusta kun on puhuttu välillä tuntuu pahalle. Isäntä haluaa olla kotona ja ymmärrän kyllä ettei lyhyen vapaan vuoksi jaksa reissuun lähteä. Mutta muutamia inhottavia kommentteja olen kuullut ja mieleni pahoittanut. En tiedä tarkoittaako hän tosiaan vai onko kyseessä taas hänen huumorinsa jota en joka hetki osaa käsitellä. Niin tai näin silti minusta tuntuu pitkästä aikaa siltä että minua rakastetaan sellaisena kuin olen. Vaikka minussa on vikoja ja joudun tuottamaan pettymyksiä, minusta huolehditaan. Jotta minä voisin huolehtia meille rakkaimmista tyttäristämme.

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!