Tämä on niitä aamuja kun toivon ettei minun olisi tarvinut herätä! Niitä aamuja kun toivon että voisin mennä ajassa taaksepäin ja aloittaa aamuni toisellatavalla.

Meidän yö oli taas levoton. 22-1.30 välillä olin noussut ylös jo viisi kertaa ja toivoin että olisi jo aamu. Sama meno jatkui lähes koko yön ja jos minun ei tarvinut nousta heräsin siihen että esikoinen huuteli unissaan. Kuuntelin kun hän jutteli näkiessään unia. Isännän herätessä töihin kuuden aikaan oli esikoinen myös ylhäällä. Istui sängyssään ja valitteli mahakipua. Olisin halunnut nukkua, mennä takaisin peitonalle ja vaipua rauhalliseen uneen. Mutta eihän se onnistunut. Esikoinen päätti aloittaa aamun kiukuttelemalla, huutamalla ja valittamalla. En saanut häntä enään nukkumaan. Onnistuin torkkumaan seitsemään jolloin tytöt nousi katsomaan pikkukakkosta. Siitähän se riemu sitten repesi! Meillä on kaksi torkkupeittoa sohvalla ja tytöillä on tapana käpertyä niiden alle aamuisin. No nyt olisikin sitten molemmat halunneet samavärisen peiton. Minulla napsahti päässä, hermot meni ihan totaalisesti! Huusin, hypin tasajalkaa, purin hammasta ja puristin käsiä nyrkkiin. Tuuppasin esikoisen terassille viilentymään, paiskoin ovia ja itkin.

Kun sain lapset sohvalle peittojen alle juoksin sänkyyn, paiskasin oven kiinni ja piilouduin peiton alle. Halusin vajota maan alle, hävitä tästä maailmasta ja toivoin etten olisi herännyt tänään! Kävin läpi järkyttävän tunneskaalan, häpeästä, riittämättömyydestä ja inhosta käsittämättömään halveksuntaan saakka. Pelkäsin salaa mitä tapahtuisi jos kuulisin tyttöjen vielä tappelevan. Sain onneksi itseni rauhoitettua, tytöt rauhoittui ja sain rauhassa keräillä itseni kasaan.

Hetken kuluttua esikoinen tuli sänkyni viereen, pyysi nätisti aamiaista ja pyynnöstäni käperyti viereeni peitonalle. Pyysin häneltä anteeksi ja sain vastaukseksi ihanan lämpimän halauksen.

Tästä tulee rankka päivä! Minun täytyy kaikin voimin taistella ärtymystäni ja suuttumustani vastaan. En saa antaa väsymykselle valtaa. Jos sen teen tästä päivästä tulee katastrofi. Tiedän sen koska tällainen olo ja tällaisia aamuja meillä on ollut vuosia. Tämä aamu palauttaa minut ajatuksissa ja tunteissa vuodentakaiseen jolloin elämäni oli päivästä toiseen taistelua, itkua ja hampaidenkiristystä.

Eilen nukkumaan mennessäni mietin mitä tänään kirjoittaisin. Se tuntuu nyt vähäpätöiselle tämän aamun kohtauksen jälkeen. Ehkä palaan siihen illemmalla tai myöhemmin päivällä. Nyt minun täytyy mennä hoitamaan velvollisuuteni, olemaan äiti lapsilleni!

Ihanaa aurinkoista pakkaspäivää! Kyllä minunkin päiväni vielä hyväksi muuttuu, tai ainakin haluan uskoa niin.