Ihan alkuun: Kiitos teille kaikille jotka jaksatte lukea :) Kommentoidakin saa, kunhan ei moiti minua ;) On ehkä hieman itsekästä sanoa mutta miulle tulee hyvä mieli ja tunnen itseni tärkeäksi jos tiedän näillä teksteilläni auttavan jotakuta. Meidän viime vuodet on ollut senverran rankkoja että jos voin toista auttaa niin teen sen ilomielin. :)

 

Tänään on ollut tunnerikas päivä. Aamulla koin onnistumisen tunteita kun ehdittiin ajoissa kerholle, ilman mitään kamalaa huuto konserttia. Sitten olikin aika itkeä silmät päästä psykologon luona, yrittää hillitä tunteitaan esikoisen raivarin aikana kerholla, riemua pulkkamäessä ja illan päätteksi pääsin jumppaan!

Sitä tippuu niin kovaa ja korkealta kun on ollut hyvä jakso, jaksanut tehdä asioita, panostaa itseensä ja perheeseen. Ja sitten tulee yksi päivä joka vetää maton alta. Se päivä oli eilen. Tänään menin tavalliseen tapaan pirteänä, pää tyhjänä ajatuksista viikoittaiselle psykologikäynnille. Ennen kuin huomasinkaan puhuin eilisestä itkien vuolaasti. Tajuntaani tuli ajatus "olenko taas näin väsynyt?" Muutama huono yö ja minun elämäni on kaaoksessa. Pienet asiat tuntuvat valtavan suurille, tulkitsen toisten käyttäytymistä ja tunteita väärin, enkä osaa ajatella järkevästi. Kaikki kääntyy päälaelleen ja minua vastaan.

On myös pelottavaa huomata kuinka paljon minun lapsuuteni ja nuoruuteni vaikuttaa minuun äitinä. Välillä ihan säikähdän kun puhuessani psykologille huomaan yhteneväisyyksiä omaan lapsuuteeni. Miun käytöstäni ja tunteitani voi selittää toisinaan suhteillani vanhempiini tai sisaruksiini. Toisinaan oletan esim. mieheni suhtautuvan asioihin samoin kuin isäni suhtautuisi ja siksi saatan jättää sanomatta tai tekemättä jotain. Onneksi olen kokenut hyviäkin yllätyksiä kun olen rohkaistunut ja käytös on ollutkin jotain muuta kuin mitä olen olettanut.

Tänään pulkkamäessä katselin tyttöjäni jotka vetivät innoissaan pulkkia mäkeä ylös. Miten he voivatkin olla niin suloisia! Meillä oli hauskaa! Me, MINÄ nauroin lasteni kanssa! Laskin pulkalla ja vedin heitä mäkeä ylös. Kukaan ei itkenyt, huutanut tai kiukutellut. Ketään ei onneksi sattunutkaan, mäki on nimittäin kaareva ja vähän pitäisi osata pulkkaa kääntää ettei mene päin SUURTA lumikasaa.

Jäin haaveilemaan nyt tuota päivällä ollutta tilannetta ja hukkasin kaikki ajatukset :D Aiempia juttuja kirjoittaessa olen lähes poikkeuksetta tirauttanut kyyneliä, ei tänään! Tämän päivän itkut tuli itkettyä aamulla ja nyt voi hymyillä!