Psykiatrini käski maanantaina minun miettiä mikä tekee minut onnelliseksi?
Hän käski minun pysähtyä miettimään näitä asioita ja samalla tarkastella löytyykö elämästäni juuri ne asiat.

Olen ollut koko viikon vihainen ja väsynyt. Asiaa ei ole helpottanut pettymys siitä ettei meille edelleenkään ole tulossa uutta vauvaa. Eikä se että myös mies on ollut väsynyt ja kiukkuinen. Minulla on ollut kipuja joita koskaan aiemmin ei ole ollut - kiitos leikkauksen.
Miun päiväni saattaa alkaa todella hyvin mutta viimeistään illalla se menee pilalle. Jos en tappele lasten kanssa ja hermostu heille turhasta pahoitan mieleni jostain mitä mieheni sanoo tai tekee. Tämä ei ainakaan ole se mikä tekee minut onnelliseksi. Päinvastoin.

Kävin tänään ystäväni luona joka on hiljattain eronnut miehestään. Se pisti ajattelemaan omaa elämää ja tätä omaa parisuhdetta.

Mie tarvitsen ihmisiä ympärilleni. Jos jään yksin tunnen olevani jotenkin vankina. On ihanaa päästä töihin, saada uusia tuttuja ja kuulua johonkin. Tuntuu että olen ollut kolme vuotta täysin tuuliajolla. En ole kuulunut mihinkään, enkä ole ollut osa mitään. Hyvätkin ystäväni ovat minut valitettavasti unohtaneet - paitsi ne joille olen ollut jotenkin hyödyksi. Ne joiden asioita olen selvittänyt, hoitanut lapsia ja tukenut vaikka olen itse ollut täysin romuna. Kuka minua on tukenut? - ei kukaan. Kuka minua tukee nyt kun elämäni mullistuu jälleen kerran? Kun lapseni menevät hoitoon ja miun pitää opetella elämään täysin erilaista arkea? Kun minun täytyy tämän kaiken lisäksi vielä jaksaa töissä hymyillä, kuunnella asiakkaiden valitukset ja haukut ja silti yrittää olla ystävällinen? Kuka kuuntelee minua kun en enään jaksa? - ei kukaan.

Olen varmasti osittain itse ajanut itseni tähän tilanteeseen. Olenhan luopunut osittain omista tarpeistani niin miehen kuin lapsienkin takia. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö minulla olisi merkitystä tai että minua voisi kohdella kuin tiskirättiä.
Otan kovin henkilökohtaisesti toisinaan lasten mielenosoitukset, koska tunnen olevani täysin arvoton ja turha. Minua ei kuunnella eikä minun tunteillani ole mitään merkitystä.

Olen jälleen kierteessä josta minun on vaikea päästä pois. Tuntuu etten osaa enään nauttia pienistä hetkistä lasten kanssa. Jos meillä on kivaa, jokin pilaa kaiken aina. Nauru päättyy jonkun itkuun ja iloiset hetket huutamiseen. Parempaa huomista odotellessa...