Ulkona on pimeää ja sade ropisee kattoon. Lapset leikkii viimeisiä leikkejä ennen nukkumaan menoa. Päivä on ollut pitkä ja väsyttävä ja olen aivan uupunut. Vaikka kaikki on ennallaan huomaan synkkyyden hiipivän jostain nurkan takaa. Nyt ei pitäisi masentua kun kaikki näyttää jälleen hyvälle.. Tekeekö syksy kepposiaan?!

Ei ei pitäisi masentua kun pikkuneidin ruokavalio on hallinnassa, refluksia ei ole kuin todella todella pienin oirein ja satunnaisesti. Neidistä on kuoriutunut valloittava, valtavasti puhuva pieni tempperamenttinen ja voimakastahtoinen emäntä jonka tunteita on hankala ennakoida. Pieninkin kielto tai hänen mielestään väärä sana saavat aikaan syvän loukkaantumisen ja pitkän itkun. Halailu ja suukottelu kuitenkin pelastaa usein tilanteen ja neiti muutenkin rakastaa halata ja suukottaa. Äidin sydäntä välillä oikein särkee kun aamulla halauksesta ei meinaa tulla loppua päiväkotiin mentäessä. <3

 

Esikoisen allergiatkin näyttää väistyvän. Kananmunaa syödään ongelmitta jo esim. leivonnaisissa (tosin meillä kotona sitä ei paljon käytetä, koska pikkuneiti kuitenkin on ilman. Maitoa neiti on syönyt nyt jo monen monta viikkoa ilman oireita. Viili, jugurtti, vanukkaat ja juusto ovat päivittäisessä ruokavaliossa.

 

Elämänhän pitäisi hymyillä... kaikki näyttää vihdoin olevan kohdallaan. Mutta mikä vetää mieltä matalaksi?! Väsymys vai juurikin se että kun ei tarvitse huolehtia kuin itsestään. Tai toki tarvii mutta mitään lisä murhetta ei juuri nyt näytä olevan. Onko tämä se hetki kun voimat loppuu ja luovuttaa?!

EI - en anna sen mennä niin! Talvi tulee ja lumi valaisee maata. Kynttilän valo ja takkatuli <3 Selätän tämän mielen mataluuden ja nautin ihanasta tunnelmallisesta joulun odotuksesta :)