Maanantai aamun valjetessa jännitykseni kasvaa - iltapäivään olisi odotettava. Olen vieraillut kyseisessä paikassa viimeksi liki puolitoista vuotta sitten eikä silloinen käynti ollut mikään nautinnollinen. Kävellessäni kohti pääovea kauhun sekaiset tunteet valtaavat mieleni. Yritän keskittyä ja ajatella "siitä on 1,5vuotta, nyt olen täällä toisesta syystä"

Odotan vuoroani ja jännitys kasvaa, olen lähes kauhun vallassa ja voin pahoin. Tulee minun vuoroni enkä meinaa saada sanoja suustani...

Kaikki alkaa tavallisena elokuisena lauantai päivänä. Valmistaudun päivän tuomaan pettymykseen - kuukautisteni pitäisi alkaa päivänä minä hyvänsä. Olo on vaihteleva ja tuntemuksista voisi päätellä niin kuukautisten alkamisen kuin mahdollisen ihanammankin vaihtoehdon. Kauppareissulla en voi vastustaa testiä hyllyssä ja ostan sen. Kotiin päästyäni ryntään vessaan. Jätän testin pöydälle ja palaan keittiöön purkamaan ostoksia.

Hetken kuluttua palaan vessaan. Hämmästys on suuri - testissä on kaksi viivaa. Pyörittelen testiä kädessäni enkä meinaa uskoa silmiäni. Ajattele ettei tämä voi olla totta, tässä testissä on jotain vikaa. Kuukautiset alkaa varmasti huomenna, ihan normaalisti kuten ne on alkanut viimeisen vuoden. En jaksa enkä halua uskoa näkemääni. Varmuuden vuoksi jätän kuitenkin saunasiiderit kaappiin...

Sunnuntai aamuna olo on aavistuksen heikko. Tallustan vessaan ja kaivan kaapista digitaalisen testin. Istun vessassa ja odotan vastusta... Vastaus saapuu pian enkä jällen meinaa uskoa näkemääni :) WP_20130908_003-normal.jpg

Tämä on totta! Vihdoinkin tämä on totta! Ryntään makuuhuoneeseen näyttämään tulosta miehelle. Tuttuun tapaansa hän toteaa "jaha"

Päivän mittaan kun tajuntaani alkaa iskostua ajatus raskaudesta, hiipii sinne myös pelottavia ajatuksia. Missä tuo vauva on? Joudunko taas leikkaukseen? Selviääkö tämä syliin asti? Kauanko tämä ilo kestää?

Seuraavana päivänä soitan neuvolaan ja saan lähetteen ultraan. Ajan saan muutaman viikon päähän ja mietin jo miten pystyn odottamaan? Alan voida pahoin ja olla väsynyt. Päivä päivältä olo pahenee ja joudun oksentamaan. Väsymys on niin valtaisaa etten jaksa kotona tehdä mitään. Kun selviän työpäivästä olen tyytyväinen. Aika kuluu kohtalaisen nopeasti ja pääsen ultraan. Saan tiedon että kaikki on kunnossa. Sikiö on oikeassa paikassa ja viikkoja on 6+2 (neuvolan laskujen mukaan 7+0) ja sydän sykkii. Helpotus valtaa koko ruumiini, mutta pelko ei häviä. Voiko kaikki mennä hyvin? Olen ennenkin nähnyt sykkeen ja muutaman viikon päästä vuotanut vuolaasti verta keskenmenohoidon takia...

Viikot kuluu ja pahoinvointi jatkuu. Teemme pienen romanttisen matkan Venetsiaan ja elämä näyttää olevan kohdillaan. Käyn neuvolassa ja saan valtavan kasan paperia. Töihin raahaudun päivästä toiseen vaikka en millään jaksaisi. Pahoinvoiti vaivaa päivittäin ja alan olemaan todella loppu. Lisäksi havaitsen supistuksia iltaisin. Pelästyn, pelästyn pahasti. Mitä tämä on? Nytkö se alkaa? Tähänkö tämä loppuu?

Minulla on vapaa päivä ja pohdin mitä teen seuraavana aamuna. Menenkö töihin vai lääkäriin. Illalla tappelemme miehen kanssa ja riita jatkuu pitkälle yöhön. Päätän että menen lääkäriin, en ole työkykyinen. Saan aamulla lääkäriajan ja selviää että minulla on hiivatulehdus. Lääkkeet kouraan ja viisi päivää sairaslomaa. Tämä auttaa. Supistukset loppuu ja väsymyskin alkaa hieman helpottaa.

Palaan töihin seuraavalla viikolla normaalisti. Jaksan kyllä ja ehkä pahoinvointikin vähän helpottaa. Vihdoin tulee maanantai ja aikani kätilöopistolle on iltapäivällä.

Helpotus on suuri kun näytöllä näkyy pieni päätään raapiva ihmisen alku. Kaikki on hyvin ja tästä jatketaan <312%2B4-normal.jpg