Itsenäisyyspäivästä alkaa jouluk odotus. Leivomme perinteisesti siskoni kanssa pipareita - nyt tosin teimme sen jo eilen. Etsin joukukoristeet mutta en saanut niitä esille.

Alan olla jälleen väsyneempi kuin haluan myöntää. Huomaan kuinka kotityöt jää tekemättä eikä innostukseni riitä pitkäksi aikaa mihinkään. Pahoitan mieleni helposti ja huomaan juovani viiniä tai olutta lähes joka ilta. Nytkin istun tyhjän viinilasin vieressä ja mietin kaataisinko toisen. En kaada kello on vasta vähän yli viisi. 

Eilen siskoni kertoi kuinka isäni oli tarjonnut heille apua kaupassakäyntiin. Joo hänen miehellään on käsi kipsissä ja siskoni synnytti sektiolla kaksi viikkoa sitten. Eihän heillä helppoa ole mutta ei minulle tarjottu apua kun minut oli leikattu ja olin päivät kahden pienen lapsen kanssa kotona. Tai nyt kun lapsia on kolme, kukaan ei ole edes kysynyt miten minä jaksan. Huomaan olevani katkera ja surullinen. Tunnen itseni kovin yksinäiseksi. Äitini kävi eilen myös ja puhui joulusta. Meitä ei ole heille kutsuttu eikö meiltä ole kysytty mitä teemme - silti äitini sanoi "meidän kanssa kun kukaan ei ole jouluna". Sain kyllä sanottua että meille saa tulla, me olemme kotona. 

Esikoisen kaveri pyyteli häntä aamulla leikkimään luokseen. Kaveri on ollut tyttöjen yhteinen kaveri aina ja esikoisen paras ystävä. Ymmärrän että koululaiset haluaisivat toisinaan olla kahdestaan mutta minä en tieten tahtoen halua pahoittaa pikkuneidin mieltä. Emme antaneet esikoisen mennä yksin ja tuli kyllä selväski myös tuon töystävän äidin puolelta ettei pikkuneiti ollut tervetullut mukaan. Hän vielä viestillä minulle ihmetteli miksi esikoinen "ei koskaan" saa tulla yksin. Ei ole montaa viikkoa kun olivat koko päivän keskenään. Pikkuneiti on viisi päivää viikosta linun ja vauvan kanssa kotona ja sittenkö minun pitäisi hyväksyä että esikoinen on viikonlopun ystäviensä kanssa?! Ei - ei meillä vaikka yiedänkin että isot tytöt haluavat toisinaan (siis aina) olla kaksin. 

Lisäksi olen valvonut viimeyön vauvan kanssa, olen järettömän väsynyt enkä jaksa kuunnella pikkuneidin raivoamista siitä ettei hänellä ole kaveria. Jos tuo toinen kolmen lapsen (yhden tytön ja kahden pojan) äiti ei ymmärrä niin olkoon ymmärtämättä. Heidän pojat kuitenkin useimmiten menevät kavereilleen yhdessä - eivät yksin.

pahoitin kuitenkin mieleni ja itkin täällä yksinäni. En olisi kaivannut kritiikkiä kasvatuksesta tai mistään muustakaan. Lisäksi kun isäntä tuki päätöstäni siitä ettei vain toinen voi kaverille mennä. Nyt minua suututtaa tuo asia niin etten tiedä miten toimitan kummipojan synttärilahjan heille huomenna. Ei kiinnosta tuota äitiä nyt nähdä saati tästä asiasta hänen kanssaan keskustella.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!