Olen monesti miettinyt että pitäisi elvyttää tämä blogi ja aloittaa kirjoittaminen uudestaan. Aikaa vain ei tunnu löytyvän vaikka olen taas 1,5 vuotta ollut kotiäitinä. Meillä on nyt virallsiesti suurperhe kun lapsia on neljä - neljä ihanaa tyttöä :) 

Nyt tuntuu että kirjoittamisen tarve on suuri ja mietin jo uuden blogin aloittamista ihan uudelta pohjalta. Se tuntui kuitenkin liian haastavalle ja liian raskaalle. Elämä on taas kääntämässä uutta sivua tulevaisuuteen ja siihen valmistautuminen alkaa selvästi näkyä mm. yöunien pituudessa ja laadussa. 

Olen vuosien varrella jättänyt paljon vanhaa ja tuttua taakse samalla saaden elämääni paljon uutta ja ihanaa. Neljäs tyttömme joka syntyi maaliskuussa 2018 on lapsistamme varmasti helpoin, ainakin tämän pienen elämänsä jonka on meidän ilonamme jo viettänyt. Voihan olla että tämä vielä muuttuu ja hänenkin kanssaan saadaan haasteita varmasti ratkoa. Elämä on pitkään näyttäytynyt valoisana ja synkät ajatukset on pysynyt poissa. Suurin muutos oli varmastikin 2015 alan vaihto joka sai koko perhe-elämän uuteen uomaan. Elämä helpottui kun vuorotyö jäi kuvioista eikä lasten hoitokuvioita tarvinut juuri miettiä. Neljäs lapsi loi haateita arkeen ihan jo liikkumisenkin suhteen. Autoa piti päivittää isompaan mutta tiukan rahatilanteen vuoksi emme voineet heti hankkia parasta mahdollista. Vuoden ajan pystyimme koko perheenä tekemään vain n. 100 km matkoja samalla autolla. Tämä johti siihen että minä kuljin vauvan kanssa usein julkisilla kulkuvälineillä ja junat sekä onnibus tuli kyllä kesälomalla tutuiksi.

Kuluneen vuoden aikana olen paljon miettinyt sitä kuka ja millainen olen. Mitä haluan? Olenko onnellinen? Olisinko voinut tehdä jotain toisin?

Vuosi sitten minusta tuli Rouva. Asia josta olin vuosia ja taas vuosia haaveillut muuttui todeksi. En saanut suuria häitä, en edes kirkkohäitä. Menimme salaa maistraattiin emmekä kertoneet edes lapsillemme suunnitelmistamme. Mekko jonka olisin halunnut pukea päälleni ei mahtunut kiinni ja sormuksenkin ostin mahdollisimman halvalla itse. Ei siis mitkään unelmahäät mutta en lopulta niitä kaivannutkaan. Käytännössä mikään ei muuttunut - paitsi minun sukunimeni. Henkisesti tämä oli suuri juttu - todella suuri juttu! 

Ehkäpä se oli se joka sai minut miettimään tätä kaikkea. Kaikkea sitä mitä minä olen ja mitä elämässäni on. Rankkojen kokemusteni jälkeen olen alkanut ajattelemaan elämää huomattavasti rennommin. Ei haittaa jos on minuutin jostain myöhässä, mitä sitten jos housut kuraantuu tai haittaako se jos pöytä on pyyhkimättä?! Tuleva syksy näyttää monesta kovin haastavalle. Palaan työelämään, mies on säänöllisesti viikon pois kotoa koko seuraavan vuoden, lasten harrastukset täyttää 5 päivää viikosta ja itsekin haluaisin harrastaa (olen löytänyt crosfitin ihanuuden). Kalenteri on siis jo valmiiksi täynnä. En halua stressata tästä etukäteen ja yritän ajatella asian valoisia puolia. Kun emme ehdi olla kotona ei ole juuri siivottavaa ja ruokaa tarvitsee tehdä vain kerran päivässä. En siis pelkää tulevaa kiireistä syksyä ja talvea - tiedän että siitä selvitään. 

Aion jatkossa käyttää tätä blogia vähän enemmän vielä päiväkirjan tyyliin. En raportoi teille tekemisiämme minuutti aikatauluna vaan kirjoitan edelleen tuntemuksiani tästä elämästä. Joku voisi kai sanoa että selviytymistarinaa suurperhe showssa ;)