Ensimmäinen viikko etätöitä ja etäkoulua on takana. Selvisimme kuin selvisimmekin siitä ilman suuria kommelluksia. Opettajat ottivat hyvin vastaan luokilta tulleen palautteen ja opiskelu tekniikat kehittyivät pitkin viikkoa. Toinen viikko on paljon helpompi aloittaa kun homma on jo suurimmalti osin hallussa kaikilla.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä sairastuin vatsatautiin joka kaatoi minut kahdeksi päiväksi sänkyyn. Muu perhe on voinut vaihtelevasti vatsakipuillen ja lämpöillen. 

Pikkuneiti täytti perjantaina vuosia emmekä voineet hänelle juhlia järjestää. 2-vuotta on mennyt nopeasti eikä vauhti tunnu hidastuvan. Vaikka kaikki kiire ja menot on poissa ei päivät tunnu pitkiltä. Välillä mietin kuinka huoletonta olisi olla tuollainen kaksivuotias taapero. Olla tietämättä maailmalla tapahtuvista kauheuksista ja mieltä painavista riskeistä. Jokainen aamu hän herää iloisena, leikkii ja nauttii kotona olemisesta. Ei edes ymmärrä kaivata mitään muuta. 

Omat mielialani on vaihdellut laidasta laitaan ja yritän vähentää uutisten seuraamista. Kaupassa käynti saa aikaan ahdistusta - nytkö kannan sen kamalan viruksen kotiin?! Miehen mennessä töihin vannotin hänelle että kädet on pestävä ja kenenkään lähelle ei saa mennä. No yhden päivän hän oli töissä ja joutui jäämään kotiin tuon vatsataudin takia. Autossa ajaessani kotiin meinaan usein purskahtaa itkuun. Tiet on autioita, kaupan hyllyt on tyhjiä ketään ei näy missään. Jokaisella kauppareissulla on jäänyt jotain ihan arkipäiväistä saamatta ja se harmittaa. En ole ostanut meille mitään varastoja tai hamstrannut vessapaperia (joka muuten loppuu). Käyn kaksi kertaa viikossa kaupassa ja ostan sen mitä meillä menee. Nyt tietysti ruokaa menee vielä enemmän kun kaikki syövät kaksi lämmintä ruokaa kotona. 

Yritän välttää liikkumista kotoa mutta osin se on tehty mahdottomaksi. Ruokaa ei kuljeteta alueellemme kaupoista ja noutopalveluihin on monen viikon jonot. Pakko siis mennä kauppaan ja toivoa että tartunta pysyy kaukana. Tiedän ettei meillä ole mitään suurempaa syytä pelätä coronavirusta. Me olemme perusterveitä. Eniten minua huolettaa nyt se että kuka hoitaa lapset yms. jos me miehen kanssa sairastumme samaan aikaan ja olemme täysin pois pelistä? 

Hiukan mieltä keventää kuitenkin tuleva kevät, ihanat aurinkoiset kiireettömät päivät ja se että lapset ei pelkää. He ovat hienosti sopeutuneet tilanteeseen ja tekevät asioita yhdessä. Tottahan toki välillä pinna kiristyy ja jokainen tarvii omaa tilaa. Isännän pinna on ollut selvästi kirein - hän ei kestä lasten kiukuttelua oikeastaan ollenkaan. Minun pinnani on sensijaan pidentynyt roimasti ;) 

Olen yrittänyt keksiä mitä kaksi pienintä voisi tehdä varsinkin aamupäivisin kun isommat opiskelee ja minun pitäisi tehdä töitä. Nyt valitettavasti he pelaavat ipadillä ja tuijottavat telkkaria jotta me muut saamme työskentely rauhan. Mitä tuollaisille 2v ja 6v neideille voisi keksiä Jotain jota voisivat tehdä valvomatta tai hissukseen minun kanssani samassa huoneessa? Ideoita otetaan vastaan...

Uskon että tämä kääntyy vielä hyväksi - haluan uskoa ja jatkaa uskomista! Ei tämä ole maailman loppu eikä lopullinen tila maailmassa. 

Aurinkoisia päiviä kaikille! Me nautimme niistä omassa pihapiirissä ilman pelkoa ulkopuolisista kontakteista