Oli vietetty joulu kun testi näytti positiivista. Oireita ei ollut mutta ei niitä aiemminkaan niin aikaisessa vaiheessa ollut. Jatkoin elämää suunnitellen tulevaa aivan toisella tavalla.

Tuli tammikuu ja aloitin työt hoitovapaani jällkeen. Esimieheni kertoi että voisin aloittaa esimiesvalmennuksessa heti kun vain saisin paikan. Alun perin minun piti aloittaa samaan aikaan kun jäin äitiyslomalle. Kerroin sitten päällikölleni että jäisin taas syksyllä pois töistä eikä tuota valmennusta varmaankaan kannattaisi aloittaa.

Edelleen oireettomana jatkoin töissä ja päivä kerrallaan mieleeni hiipi enemmän ja enemmän ajatus siitä onko kaikki hyvin. Olin käynyt ulrassa kun viikkoja oli 6+2 ja kaikki oli hyvin. Jouduin kaivamaan jopa äitiysvaatteet koska en mahtunut omiin housuihini enään.

Ensin alkoi tulla pientä tuhruttelua, mutta en osannut siitä kovin huolestua. Mentiin viikkoja 10+ kun perjantai iltana alkoi näyttää huonommalle. Menin kuitenkin lauantaina töihin mutta en pystynyt olemaan siellä koko päivää. Ennen puoltapäivää suuntasin naistenklinikan päivystykseen koska vuoto oli yltynyt. Itkusilmässä, edelleen toiveikkaana lähdin bussilla töistä.

Odotin, odotin ja odotin. Raskaana olevia naisia tuli ja meni. Jotkut vain kävivät toiset kärrättii sängyssä osastolle. Odotin, vuoto yltyi ja taas odotin. Minulla oli kuitenkin vielä toivoa jäljellä.
Vihdoin alkuillasta pääsin lääkäriin. Kaikki toivo hävisi sekunnissa. Ei elämää. Mennyt kesken viikolla 6+
Minulle varattiin aika lääkkeelliseen tyhjennykseen seuraavan viikon keskiviikolle.
Soitin äidilleni että tulisi hakemaan minut kotiin. Oma autoni oli työpaikallani mutta en kuitenkaan olisi pystynyt ajamaan. Soitin miehelleni ja sain sanotuksi vain "ei ole mitään vauvaa" Itkin, itkin ja itkin. Kotiin päästyäni halasin ja suukotin tytärtäni sekä miestäni.
Mieheni lähti äitini kanssa hakemaan minun autoni sillävälin kun laitoin tytön nukkumaan.

Illalla istuin sohvalla ja join punaviiniä. En kestänyt ajatusta että vauvaa ei tulekaan. Tunsin itseni saastaiseksi, sisälläni oli neljäviikkoa ollut kuollut sikiö ja oli edelleen. Join, itkin ja join.

Aamulla ystävä lähetti viestin "voisitko tänään ristiäisissä pitää vauvaa sylissä" Urheana, suruni niellen vastasin kyllä ja menin ristiäisiin. Päätin että jos en kerta ole raskaana voin käyttää tavallisia housuja. Ja niin tein. Ystäväni sai tietää vasta ristiäisten jälkeen keskenmenosta, en halunnut pilata heidän päiväänsä.

Tuli keskiviikko ja mieheni vei minut aamulla kätilöopistolle. Menin osastolle, sain hoito lääkkeet ja kipulääkkeet. Istuskelin päivän osastolla ja neuloin martoille pieniä villasukkia joita he toimittivat synnytyssairaaloihin. En enään itkenyt, en enään pystynyt.
Iltapäivällä äitini haki minut kotiin ja noin viikon päästä kun vuoto loppui kaikki oli ohi.

Edelleen joka kerta kun kuopus täyttää vuosia muistan tuon tapahtuman, kuopus syntyi lähes tasan vuosi tuon jälkeen. Joka kerta kun toivon uutta vauvaa muistan tuon tapahtuman. Ja taas enemmän kuin mitään pelkään sen tapahtuvan uudestaan.  

En ajattele että olen saanut keskenmenon, ajattelen että olen menettänty vauvan. Minulle sikiö on vauva alusta asti. Jokaiselle olen antanut nimen, jokaista olen rakastanut. Hän on minun enkelini vaikka en koskaan häntä tavannut.

Heräsin aamulla kahvintuoksuun ja lasten innokkaisiin lahjan ja kortin tyrkytyksiin. Sain aamiaisen vuoteeseen, jonka kylläkin mies oli tehnyt, ja ihanan esikoisen itse tekemän tuulikellon. Korttiin oli maalattu oma kädenjälki ja sisälle oli liimattu kerhotätien kirjoittama runo.
Voin tuosta tuulikellosta laittaa kuvan myöhemmin kun ehdin sellaisen napata.

Aamupäivällä kävimme ystäväperheessä kakkukahvilla ja lopun päivää olenkin vain lojunut.
Ihana päivä ja tytötkin on ollut kiltisti.

Pientä mieltä sekoittaa kuitenkin ajatus siitä onko kaikki hyvin? Jatkuvasti kuullostelen tuntemuksiani, joka kerta vessaan mennessä pelkään näkeväni verta. Ja joka kerta kun tulee pahaolo huokaisen helpotuksesta :D

Eilinen meni anoppia kestitessä. Olin alunperin suunnitellut että hän olisi tullut tänään, mutta kun mies oli hänen antanut itse valita päivän päätti anoppi tulla eilen. No vietettiin sitten ennakkoon "äitienpäivä" ja syötiin hyvin.
Ruoaksi tein lohkoperunoita, paistoin kuhafileitä ja kukkakaali-parsakaali gratiinia. Salaattiin laitettiin mansikoita, viinirypäleitä ja orvokkeja. Juomaksi tarjoilin mustaherukka kuohujuomaa. Kerrankin voin sanoa että ruoka onnistui ja hyvää oli.
Illalla sitten miehen kanssa käytiin saunassa, katseltiin telkkaria ja syötiin vähän juustoja.

Kaikinpuolin siis ihana viikonloppu takana. Nyt jatkamaan äitienpäivää ja nauttimaan tuosta ihanasta ilmasta :)

Ajatukset on vaellellut pitkin tulevaisuutta ja menneisyyttä. Olen ollut levoton enkä ole saanut mitään tekstiä aikaiseksi.
Pihatöitä olisi enemmän kuin jaksan ja ehdin tehdä ja huomaan että jos vietän päivän ulkona, on talo sitten kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Pitäisi saada tasapaino asiaan jotta ei jompi kumpi paikka olisi ihan rempallaan.

Isäntä laittoi potut peltoon eilen ja lajike on varhaista lajiketta joten elättelen toivetia että viimeistään juhannuksena saa omia pottuja. Laittoi myös kasvihuoneeseen ehjät lasit talvella hajonneiden tilalle. Nyt vain odotan että taimet kasvaa (jos kasvaa) että pääsen istuttelemaan ne kasvihuoneeseen.
Mansikkamaa pitäisi kunnostaa ja mutama kukkapenkki tehdä :)

Tyttöjen allergiaoireet alkaa olla kohtalaisen hallinnassa, pikkuneiti voi vähän huonommin ja silmät rähmii. Esikoinen ei tarvitse edes kaikkia lääkkeitä vielä. Iho-oireet on kurissa ja hoidettu eikä päivittäin olla enään punaisia. PIkkuneidin nenä ei vuoda enään solkenaan, mutta väsyneen oloinen hän on toisinaan. Eilenkin meni omasta tahdostaan nukkumaan päikkäreitä ja nukkuikin sitten muutaman tunnin.

Miun oloni on ollut muutaman päivän seesteisen rauhallinen. Joku varmaan kuuli pyyntöni ja lähetti minulle pidemmän pinnan :D
Muutamia päiviä ruokahalu on ollut vähän hukassa ja närästänyt aika pahasti. Ajattelin että se on tämä alkanut grillikausi kun syö liikaa grilliruokaa. Toissapäivänä pahaolo paheni ja aamusta en meinannut saada kahvia juoduksi. Nyt on kolmas päivä kun tuntuu että kokoajan ellottaa.
Kyllähän te varmasti arvaatte jo mistä on kyse :) Sain asiaan eilen varmistuksen ja nyt vain toivon ettei tule mutkia matkaan.

Tästä alkaa taas aurinkoinen päivä täynnä toimintaa! Tänään aamu oli vielä aikainen kun pikkuneiti heräsi 6.45 huutamaan. Valitteli että sattuu korvaan :( Pitänee nyt katsoa mihin tuo kehittyy. Huomenna on velipuolikuun syntymäpäivät ja hänen lääkäri vanhempansa voisivat katsoa pikkuneidin korvaan. Jos me ensi yö kestettäisi kotona niin ei tarvisi mennä lääkäriin.
Nyt mukavaa päivää kaikille :) Minulle ainakin aurinko paistaa - VIHDOIN!

Keskiviikkona oli molempien tyttöjen allergialääkäri käynti.
Ensin pikkuneiti:
Aerius aamulla, ventoline tarvittaessa, atarax illalla, prepulsid 3x päivässä ja tarvittaessa aerius pois ja atarax 2x päivässä. Poskiin sibicort, locobace repair. Alapäähän pimafucin ja bakteeriviljely sekä virtsanäyte otettiin. Ruokavaliosta pois omena ja peruna...

Pienen huudon kanssa saatiin pissa purkkiin. Ensin yritettiin potalla niin että purkki oli potassa. No neitihän keksi ettei purkki saanut potassa olla ja siitä tuli huuto. Yritin vaivihkaa aina sujauttaa purkin pottaan mutta neiti alkoi tarkistaa onko se siellä. Lopulta neiti istui pöntölle ja mie pidin purkkia pyllynalla. Monet itkut siinäkin tuli mutta kyllä se pisukin vihdoin saatiin napattua. Maanantaina sitten lääkäri soittelee tuloksia.

Sitten oli vuorossa isompi neiti:
Aerius aamulla, zyrtec illalla, nenä suihke tarvittaessa kahdesti päivässä, silmätipat tarvittaessa ja jos on kovin pahoja oireita niin aerius pois ja zyrtec 2x päivässä. Taipeisiin tarvittaessa sibicort ja jos tulee yskää ventoline. Ruokavaliosta pois ainakin omena ja porkkana koivun pölytys ajaksi. Esikoisesta otettiin mitat kun edelliset oli syyskuun lopulta ja neiti on 106cm ja 15,7kg. Hyvin on alkanut painoa kertyä kun syyskuussa painoi 14,7kg. Tosin pituuttakin on tullut 3cm :)

Siinä kun oltiin juteltu lääkärin kanssa tyttöjen voinnista niin tuli puheeksi miun oireilu. Kun kerroin siitä pyörrytys-oksentelukohtauksesta ja hengenahdistuksista varsinkin rasituksessa totesi lääkäri "sulla on sitten varmaan inhalaattori ja epipen"
No eipä ole! Eilen soitin sitten tk päivystykseen ja sain ajan 14.5. Sinne asti on sitten yritettävä pitää hengitystiet auki. Täällä meillä kotona on selvästi helpompi hengittää kuin esim. Helsingin keskustassa tai mökillä etelässä.
Kävin myös antamassa verinäytteen josta katsotaan se prolaktiini arvo. Lääkärin pitäisi tänään soitella vastauksia.

Tytöt on ollut äärettömän kiukkuisia monta päivää, enkä miekään kaikkien näiden oireiden kanssa kovin hyvätuulinen ole. On tässä ollu taas vähän kestämistä. MIes on ollut väsynyt ja jotenkin kiukkuisen oloinen, olen tuntenut itseni vähän olemattomaksi. Eilen kyllä juuri mietin että ei ole ollu haittaa tuosta lääkkeen lopettamisesta. Ihan samoilla fiiliksillä mennään kun lääkkeen kanssakin.

Meidän kurkun ja tomaatinkasvatus ei oikein tänäkesänä onnistunut. Istutin ne hyvissä ajoin ja ne kaikki itikin. Ilmeisesti siirsin tomaatit liian aikaisin isompiin ruukkuihin ja ehkä multakin on huonoa koska ne ei nyt näytä voivan kovin hyvin. Taimet ei oikein kasva ja osa on jopa kuollut. Kurkuille kävi lähes samoin. Ensin oli 14 tainta ja tänään aamulla oli elossa 2. Ne viimeisetkin pikkuneiti päätti nyhtää purkeista ylös ja katkaista :( Tänään oli tarkoitus muutenkin mennä puutarhalle joten voin tänään ostaa sitten uudet siemenet, paremman mullan ja istuttaa uudet taimet. Saas nähdä kuinka ne ehtii sitten kasvaa ennen kuin olisi aika siirtää kasvihuoneeseen. vähän harmittaa mutta minkäs teet.

No nyt pitää lähteä liikenteeseen jotta ehtii kauppaan ja puutarhalle ennen ruoka-aikaa!

Vietin viikonlopun tyttöjen, isäni, hänen vaimonsa ja velipuoleni kanssa mökillä. Viikonloppu oli kaikkea muuta kuin rentouttava, johtuen isäni perheen tavoista. No ei siitä sen enempää ;)

Mökki sijaitsee etelässä, siis oikeasti, lähellä Hankoa. Ihana paikka, saaressa meren rannalla. Olen lapsuudessani viettänyt siellä lähes kaikki kesät, mökkiä alettiin rakentaa kun olin 6-vuotias. Paikkana se on minulle tärkeä. Tonitin nimi on sinivuokko ja ihan syystäkin, sinivuokkoja riittää.



Haasteitahan tuo reissu toi. Ensinnäkin paineita siitä miten lapseni käyttäytyy ja kuinka minun hermoni kestää. Paineita siitä miten jaksan ajaa 200km molempiin suuntiin yms. yms. No kohtalaisesti suoriuduttiin. Etelään kun tosiaan mennään niin tähän aikaan vuodesta siellä on jo siitepölymäärät suurempia kuin täällä meillä kotona. Ja senhän kyllä huomasi. Pikkuneiti oli äärimmäisen huonovointinen, nenä vuoti paksua vihreää räkää ja henki kulki aavistuksen huonosti. Ventolinea ei kuitenkaan tarvinut. Itse huomasin hengenahdistusta kun haravoin nurmikkoa ja esikoisesta tuli äärmmäisen väsynyt ja kiukkuinen.
Oli meillä mukavaakin! Pääsimme näkemään mahtavan aamun

sekä joutsenpariskunnan


Saimme syödä itse kalastettua tuoretta kalaa, oli ahvenia, kampelaa, siikaa ja kuoretta. Juotiin kahvit terassilla ja kauhisteltiin tapaninpäivänä olleen myrskyn tuhoja. Mökin päälle oli kaatunut puu jonka isäni sahasi palasiksi avustuksellani.

Nyt meillä on sitten taas pakka sekaisin molemmilla tytöillä. Onneksi olen varannut lääkäriajan molemmille heti keskiviikolle, näin ei voi kevät jatkua. Pikkuneiti on niin väsynyt että tänäänkin nukahti ihan muutamassa minuutissa, ei huutanut maitoa ei mitään. Posket on ruvella, peppu punainen ja raukka valittaa että alapäähän sattuu. Lisäksi tulee selvästi ylösnousuja pitkin päivää.
Esikoisella on polvitaipeet auki, valittaa että maha on kipeä ja maha on aavistuksen löysällä.
Mie kutian kauttaaltaan, eniten kyynärtaipeista, aivastelen ja silmiä kutittaa.

Tänään on sitten kiukuteltu kaikki täällä kotona, eikä saatu suunnitelluista töistä tehtyä kuin yksi - käytiin kaupassa.
Alkuillasta grillattiin herkkuja (maissia, valkosipulia, ravunpyrstöjä ja pihvejä) ja huomenna tehdään munkkeja!
Viime vappuna tein pikkuneidille munkkeja joissa oli kauramaitoa ja kaurajauhoa. Maistui rasvassa paisteuille sämpylöille :D Nyt ajattelin jättää tuon kauran pois ja laittaa vain soija- ja riisijauhoja. Esikoinen halusi simaa ja sitäkin tarttui pullollinen mukaan.
Hyvää ja hauskaa vappua kaikille!

Yritän taas vähän aktivoitua tulevalla viikolla ja kirjoitella kuulumisia enemmänkin. :) Näin keväällä vain tekemistä kertyy kun on iso puutarha ja talo hoidettavana.

Aamu alkoi kohtalaisen rauhallisesti klo 6.30 kun esikoinen päätti ettei enään nukuta. Mie torkuin kuitenkin puoli kahdeksaan jolloin soi herätyskello. Rauhallisissa merkeissä lähdettiin viemään esikoista bussille jolla he menivät kerhon kanssa teatteriin. Toinen oli ihan tohkeissaan ja taisi vähän jännittääkin. Pikkuneiti sai raivarin kun ei päässytkään bussiin mukaan. Suru onneksi unohtui äkkiä kun päästiin autoon ja neiti nukahti. Ajelin Hong Kong:iin ja ostin turveruukkuja, tytöille vappupallot (angry birds pallot jotka pikkuneiti valitsi, hän on ihan tohkeissaan niistä possuista ja linnuista :D) ja vähän siemeniä jotta saadaan kesällä sitten kivasti satoa. Käytiin Robinhoodissa ja Lidlistä löydettiin naamiaisasut molemmille tytöille. Kerhossa on keskiviikkona vappunaamiaiset enkä voinut olla ostamatta pikkuneidillekin pukua. Tietäähän sen mikä huuto siitä tulee kun toinen tällätään prinsessaksi tai velhoksi ja toiselle vedetään verkkarit jalkaan :/ Sitten ajeltiinkin kotiin ja hakemaan esikoinen bussilta. Siellä sitten uusi huuto kun ei päässytkään viereiseen puistoon keinumaan vaan äiti komensi kotiin syömään. Molemmat tytöt huusi ja pikkuneiti oli lopulta pakko napata potkivana kainaloon. Siinä taas lähiseudun "super-äidit" katseli kulmiensa alta ja mulkoili kun meikä yritti saada pentunsa järjestykseen.

Ärsyttää niin se ettei voi julkisesti olla väsynyt tai komentaa vähääkään napakammin. Heti leimataan ja mulkoillaan. Syksyllä tunsin vielä jotenkin kuuluvani tuohon äitien porukkaan joka hakee lapsiaan kerhosta, mutta nyt olen jotenkin totaalisen ulkopuolinen. Esikoisen muutamat raivarit pukemisesta ja pikkuneidin kiukuttelut niin tässähän sitä ollaan. On siellä muutama äiti jotka edelleen sanoo minulle enemmänkin kun "moi" ja ne onkin sellaisia äitejä joihin olen tutustunut paremmin jo aiemmin ja tiedän etteivät he(kään) ole niin "super" kuin ehkä antavat ymmärtää.  No se siitä!

Päivä jatkui leppoisasti pihalla puuhaten. Siirrettiin kurkut, tomaatit ja basilikat isompiin ruukkuihin, möyhin kompostit, kaivelin kukkapenkkejä lumesta ja tehtiin puroja tyttöjen kanssa pihaan. Meillä kasaantuu toiseen päähän pihaa ihan valtavasti vettä ja niille tehtiin sitten puroja jotka tosi ihanasti virtasi. Piti siinä muutaman kerran ottaa pikkuneidin kanssa yhteen, ensin kun en antanut minun lapiota hänelle ja sitten kun en antanut mennä kuraisena terassille saati sisälle. Onneksi sitten löytyi jotain kivaa tekemistä ja kaikki tuo unohtui.

Jotenkin se vain menee niin että ei ole täydellistä päivää. Jos aamu alkaa hyvin tapellaan päivällä tai illalla. Ja tänään sitten esikoinen sai järkyttävän raivarin nyt illalla. En tiedä varsinaisesti edes mistä se raivari sai alkunsa, mutta lopputulos oli huutava lapsi suljetun oven takana rauhoittumassa.

Selvästi on taas jotain allergiaoiretta ja varmasti tämä päivä on ollut rankka kaikkine teattereineen ja muuta. Esikoinen kävi taas aika monta kertaa tänään kakalla sekä öisin on tullut pissa sänkyyn nyt vissiin neljänä vai peräti viitenä yönä. Tänään sitten tuli vielä sellanen outo vihreä kakka pierasun mukana. Mitä lie en tiedä mutta kun ei olisi kovin varaa mennä vielä lääkäriäkään moikkaamaan. Jos ens viikolla kun on taas tullut kaikki tuet niin menis.
Pikkuneiti oireilee myös. Posket on ihan järkyttävässä kunnossa ja valittelee vähän väliä että pimppiin sattuu. Esikoisella oli tällaista myös viime keväänä ja silloin lääkäri määräsi hiivalääkkeen. Jossain vaiheessa se helpotti ainakin niin ettei tuota lääkevoidetta enään käytetty eikä tyttö siitä valitellut. Nyt olen tajunnut että sehän oli varmasti tuota allergiaoireilua esikoisellakin. Silmät on alkanut rähmimään selvästi enemmän, ruokaa nousee jatkuvasti ylöspäin ja jostain syystä myös iho on huonommassa kunnossa kun talvella. Kieltään neiti pyyhkii käsiinsä enkä tiedä onko silloin pahaolo vai tuntuuko että siellä suussa on jotain roskia tai kutittaako kieltä vai mistä on kyse. En vain tiedä mitä tuon pikkuneidin kanssa tekisin taas. Alan olla vähän väsynyt kun jatkuvasti huudetaan jotain, jompikumpi.

Luulisi vielä että lapsilla olisi jokin itsesuojeluvaisto ettei he söisi ruokia joista tietää että tulee kipeäksi, mutta ei! Ei ainakaan meidän lapsilla! Pikkuneiti vetää tomaatti kaksinkäsin jos sellaisen käsiinsä saa ja jatkuvasti ollaan ruikuttamassa jotakin appelsiinia tai muuta jota ei voi syödä. Esikoinen ruikuttaa vain kaikkia herkkuja joissa on maitoa ja kananmunaa. Nyt onneksi on alkanut syömään vähän sellaisiakin ruokia joita ei ennen ole suostunut maistamaankaan. Mm. tomaattia ja appelsiinia.  

No kevät tekee tuloaan vauhdilla ja kohta kaikki pukemiset yms helpottaa, eipä tarvi niistä taistella. Ja jälleen huomaan odottavani että pääsen laittamaan kukkapenkit ja kasvihuoneen, perunapellon ja mansikkamaan. Nautin tänään suunnattomasti kun sain viedä pyykit ulos kuivumaan. Tosin kohta taitaa sataa vettä ja ne pitäisi hakea sisälle. Joo ja tiedän ettei allergiaperheen kannattaisi kuivatella pyykkejä ulkona siitepölyaikaan. Mutta se on yksi niitä asioita joissa kuljen vastavirtaan ja varmasti kuivatan ulkona kaikki pyykit jos kelleen ei tule niistä selviä oireita.

Täällä taas jaellaan meikäläiselle vuoden äiti palkintoa!!! Mulla on kohta ääni käheänä kun olen huutanut tuolle natisevalle kitisevälle suoraan sanottuna hirviö kakaralle!!! Anteeksi että puhun lapsestani näin mutta mulla ei tänään just pinna, empatia ja kärsivällisyys riitä! On sangen ihanaa kun tulee kevät! Oma olo on jatkuvasti kun puolikuurolla jyränallejääneellä muumiolla joka ei näe eteensä ja jatkuvasti kutittaa jostain. Nukkua ei pysty oman olon ja lasten kitinän takia. Aamut alkaa jatkuvalla narinalla, tappelulla ja ovien paiskomisella. Pikkuneiti ei syö muuta kun maitoa! Yötä päivää! Sitten huudetaan ja kiljutaan - yötä päivää! Lääkkeet menee lähes maksimilla. Listalla on prepu, nexium, aerius ja ventoline. Iho on karhea, naama kirjava, peppu ruvella ja kakka löysää. Esikoisella tuntuu olevan kaikki niin helkatin hankalaa! Yöt menee pissiessä sänkyyn ja valitellessa mahakipua. Päivällä sitten kiukutellaan, ravataan kakalla ja puretaan kaikki se paha olo tietysti äitiin ja siskoon. Ei ole hyvä jos on eri huoneissa! Ei ole hyvä jos ollaan samassa huoneessa! Normaalisti Mie vajoan itkupotkuraivari tasolle kun EN VAIN JAKSA!!! Mieli tekisi heitellä astioita tai jotain muita tavaroita seiniin! Juosta niin kauas kun jaksaa ja hakata päätä seinään! Vakuutus yhtiö lähetti ihanan kirjeen esikoisen allergia lääkärikäyntien korvauksista! Pyyhkikööt takamuksensa niihin päätöksiinsä!!! Miulla varmaan verenpaine huitelee taivaissa! Onko se niin hankala ymmärtää että me käytiin allergiakontrollissa ja tytöllä nyt sattui sitten olemaan joku helkatin hengitystieinfektio samaan aikaan?! En olisi sen taudin takia menny lääkäriin ollenkaan, enkä varsinkaa erikoislääkärille!!!! Ihan kun kotiäidin rahat kasvaisi puussa ja sitä olisi niin paljon että voi flunssan takia mennä lääkäriin ja maksaa siitä 100e!!! :twisted: :twisted: Tämä on niitä hetkiä kun todella mietin miten olen tähän tilanteeseen joutunut!? Olenko todellakin muka niin vahva että kestän tämän?! Olenko oikeasti paras äiti omille lapsilleni?! Olisiko heidän kuitenkin parempi jonkun muun hoivissa?! Alan pelottavalla tavalla ymmärtää äitejä jotka alkoholisoituu, ei pieni känni pahaa tekisi voisi olla vähän pidempi pinna - tai sitten ei!!! Olen aiemminkin törmännyt näihin ajatuksiin ja vaikka kenellekään ei saa tehdä pahaa ja siitä pitää tuomita alan ymmärtää äitejä jotka tekevät väsyneinä lapsilleen jotain. Minun tilanteeni ei ole (vielä/enään) niin paha ja pystyn hillitsemään itseäni edes jonkin verran. Mutta kun kaikki ei aina ole tahallista! Minua pelottaa ja kovin mietityttää meninkö lopettamaan lääkkeeni liian aikaisin vai selviänkö tästä oikeasti?! Meneekö tämä ohi?! Osaanko käsitellä nämä asiat? Just kun mie luulin että kaikki järjestyy ja taas aurinko paistaa... P-askat täällä mikään paista! Mie olen taas niin helkatin huono äiti! Huono avovaimo ja huono ihminen muutenkin! En saa pidettyä taloa järjestyksessä, en saa pestyä pyykkiä. Lapset hyppii silmille ja mulla ei jaksa kiinnostaa! Olen lihonut niin ettei mulla mahdu farkut jalkaan ja se ei ainakaan miun oloa paranna! Kiitos ja anteeksi! En halua sääliä enkä arvosteluja... En vain jaksa just nyt!

Kello on 7.15 kun kuulen pieniä askeleita olohuoneessa. Lastenhuoneen ovi laitetaan kiinni ja joku kömpii viereeni. Pikkuneiti tuttisuussa myllää itsensä isin tyynylle ja peitonalle. Eipä hän siinä kauaa viihdy kun pitää lähteä katsomaan pikkukakkosta. Muutama aavistuksen natiseva "lisää maitoa" kuuluu sohvalta ja sitten on taas hiljaista.

7.30 pienet askelet tulevat jälleen sänkyni viereen. "Pissa tulee" ja sitten mennään vessaan. Pikkuneiti tekee aamupissat pönttöön ja äiti on ylpeä. Jälleen palataan asetelmaan jossa pikkuneiti katselee lastenohjelmia, esikoinen nukkuu ja mie torkun sängyssä.

Kunnes 7.50 Lastenhuoneen ovi aukeaa, pikkuneiti huutelee isosiskoaan. Ääni vain kovenee ja tietysti herättää esikoisen. Sitten se alkaa! Kitinä, vinkuminen ja tyhjän valittaminen! "äiti, äitiii" kuuluu narisevalla äänellä. Makaan sängyssä lämpimän peiton alla enkä tosiaankaan haluaisi avata silmiä. Illalla on tultu myöhään kotiin isäni syntymäpäiviltä ja tytöt on nukkunut huonosti. Ei en halua nousta! Väsyttää!
Narina jatkuu kunnes esikoinen jo itkee ja kitisee. Pakko nousta. Pikkuneiti huutaa ovenraossa, ihan turhaan - hän haluaa hyllystä kirjan jonka mainiosti voi itse hakea. Esikoinen saa sanottua että pissattaa. Vien vessaan ja patistan katsomaan lastenohjelmia.
Kömmin sänkyyn ja toivon että voin vielä vähän torkkua.

7.55 "Äitii, pikkuneiti kiusaa!" "äitii... " Nitinää natinaa ja kitinää! Miun pinnaa alkaa kiristää pahemman kerran. Käsken lopettaa ja mennä eri päihin sohvaa istumaan. "Ei mie haluan juuri tuohon" ja taas huudetaan ja naristaan, tapellaan ihan tyhjästä.

8.00 miulla menee hermot ja käyn siirtämässä esikoisen toiseen päähän sohvaa. Huuto vain yltyy ja uhkaan jäähyllä. Ei tehoa ja kitinä jatkuu. Paiskon jo kaukosäädintä ja kun olen tarpeeksi kiehunut nappaan esikoista kädestä kiinni ja työnnän terassille. Huuto kovenee, miun syke nousee ja kiukku pakkautuu! Hypin tasajalkaa, paiskon ovia ja huudan. Otan esikoisen sisälle ja kuskaan omaan sänkyynsä. Huuto jatkuu! Ovet paukkuen ryntään omaan sänkyyn peiton alle ja yritän rauhoittua. Käsi on kipeä lyötyäni sen vessanoveen, jalkapohjia särkee hypittyäni tasajalkaa ja kurkkua kuristaa ihan vain siitä ahdistuksesta!
En pysty edes itkemään! Inhoan itseäni, pelkään kaiken alkavan alusta! En halua että tämä menee siihen samaan kuin viime kesänä. Haluaisin nukkua! Olla rauhassa...

8.05 on taas talo hiljainen ja mie suunnilleen rauhallinen. Nousen ylös kun pikkuneiti tulee pyytämään maitoa. Ilmoitan esikoiselle ettei aamiaista tipu ennen anteeksipyyntöä ja menen keittämään kahvit. Tilanne rauhottuu ja tässä sitä nyt ollaan.

Eilinen aamu ei juuri tästä eronnut, ehkä vähän pienempi purkaus mutta kitinää kuitenkin. Jatkuvaa kitinää päivästä toiseen, tilanteesta toiseen.
Esikoinen oireilee selvästi jollekin ruoalle. Epäiltynä kaikki koivun ristiinreagoivat. Ihanaa että ensimmäiset oireet on aina tuo kiukkuisuus, yökastelu ja vatsakipu. Lapsesta tulee lähes hirviö! Ja sitämyöten minusta kun ei miun hermo kestä.
Nyt karsitaan siis esikoiselta ensin omena ja porkkana ja jos ei helpota niin sitten on kai pakko kokeilla jättää perunakin pois. Toki voi aina mennä kysymään neuvoa lääkäriltäkin.

Pikkuneiti on tuupattu täyteen lääkkeitä. On prepulsid, Nexium, Aerius, Ventoline ja silti oireita. Yöllä syödään 2-5 kertaa vaikka neiti on jo yli 2-vuotias ja nukkui jo jonkin aikaa kokonaisia öitä ja syömättä. Meillä menee aamuisin lähes 10 minuuttia siihen että saan kaikki lääkkeet, kalkit, vitamiinit yms jaeltua jälkikasvulle ja otettua itse.
Omista lääkkeistäni vähensin yhden kun lopetin tuon seratoniinin, tosin tilalle piti aloittaa silmätipat.
Alan olla aika neuvoton mitä pitäisi tehdä! Pitääkö tilanteeseen vain tyytyä kun lääkityksetkin (esikoista lukuunottamatta) on lähes maksimi tasolla? Vielä ei olla edes pahimmassa vaiheessa koivun siitepölyjen kanssa ja nyt meillä on jo tällainen kaaos. Mitä se on sitten kun koivu pölyttää kunnolla? Tänäkeväänä vielä normaalia runsaammin!!!

Jälleen yksi vaihe elämässäni on päättymässä. Voin lähes hyvällä omallatunnolla sanoa että olen selvinnyt tähänastisen elämäni hankalimmista vuosista ja vieläpä lähes kunnialla. Nyt aloitetaan uusi luku johon ei kuulu mielialalääkkeitä eikä viikottaista psykologin tapaamista. Lopetetaan jauhaminen menneistä ja keskitytään tulevaan. Minulla oli tänään siis viimeinen sovittu psykologin tapaaminen nyt on edessä vain hoitoneuvottelu muutaman viikon päästä. Siellä lääkärin ja psykologin kanssa sitten päätetään jatkosta. Tänään kyllä esitin mielipiteeni psykologille ja sanoin etten ole varma olenko valmis lopettamaan. Varsinkaan kun edessä saattaa olla raskaita aikoja jos kolmas lapsi meille piakkoin suodaan.

Saman aikaisesti minun täytyy ryhdistäytyä ja saada nämä kamalat salakavalasti kertyneet kilot pois. Tämän päätöksen kruunasi tämä aamu ja järkytys kun farkut ei mahtunutkaan enään kiinni O_o Näin en voi jatkaa koska tiedän varsin hyvin että minun hyvään oloon vaikuttaa oma olemukseni ja ulkonäköni erittäin paljon. Jos koen olevani lihava tai inhoan vatsaani ilmestynyttä makkaraa, en löydä itsestäni juuri mitään hyvää. Ja senhän tietää sitten mihin se johtaa. Siihen kierteeseen en halua!

Nyt loppuu se jatkuva oluen juonti ja viikonloppunakin juon vain sauna oluen jos sitäkään. Toki välillä voi vähän höllätä ja ostaa vaikka viiniä mutta ei joka viikko! On sietämätöntä inhota omaa ulkonäköään ja varsinkin kun olen aina ollut tarkka painostani ja tiedän että myös mieheni on tarkka painostani. Ei hän minua jätä vaikka painaisin 100kg (tai mistäs sen tietää) mutta ei se minun oloa ainakaan helpota jos toinen naureskelee mahani makkaroille ja huomauttelee levinneestä takamuksesta.

Pikkuneidin imetysaikana painoin 10kg vähemmän kuin mitä painan nyt! Toki dietti oli tiukka eikä siinä paljon ollut lipsumisen varaa. Silloin olin mitoissa joista olisin enemmän kuin tyytyväinen tänäpäivänä. Silloin en osannut siitä nauttia ja olla tyytyväinen itseeni. Siihen pyritään! Toki mahdollinen raskaus sitten siirtää tuota tavoitetta myöhemmäksi. Rakaus aikana tosin en ole koskaan tuntenut itseäni rumaksi, enemmänkin olen kokenut että olen kauneimmillani VAIKKA kiloja on kertynyt aina pitkälti toistakymmentä.

Onneksi minulla on ystävä joka patistaa minua mukaansa salille aina tasaisin välein. ;)

Minulla on hyvämieli ja olen todellakin valmis jättämään tämän masennuksen taka-alalle elämässäni. Kevät tulee, aurinko paistaa! Vaikka kesä tuo tullessaan kaikki allergiaoireet ja pelon siitä mitä jos vaikka ampiainen pistää niin silti tähänkin kasaan paistaa aurinko!
Sain viikonloppuna tavata ystävääni ihan kahdenkesken, jutella aikuisten juttuja, syödä rauhassa - olla yksin!

Nyt pitää mennä laittamaan päivänsäteet nukkumaan jotta pääsee karistamaan kiloja ;)

Viikkoon on taas mahtunut yhtä ja toista. Täällä on taas sairastettu oikein urakalla eikä sitä vieläkään olla täysin terveitä. Siitepölyallergiat alkaa pukata päälle lähes kaikilla ja esikoinen oireilee miten sattuu, mille sattuu. Olen säikähtänyt pahemman kerran sekä kotona että liikenteessä ja mieliala menee ylös alas yhtälujaa kuin vuoristorata.

Mie sain keskiviikkoiltana jonkin kaamean allergisen reaktion (tai ainakin niin itse päättelin eikä terveysneuvonta sulkenut sitä pois). Söin yhden saksanpähkinän ja neljä pistaasipähkinää. Noin tunti siitä alkoi ihan järkyttävä huimaus. Aivan kun olisi ollut kovassa humalassa. Ei pysynyt jaloillaan, ei voinut istua eikä pötköttää. No sehän johti siihen että aloin oksentaa. Kun epäilykseni allergisesta reaktiosta tuli otin antihistamiinin ja iltaakohden olo helpottui. Neljä tuntia tuon alkamisen jälkeen olis vielä vähän hutera olo mutta pystyin syömään ja menemään nukkumaan. Eilen oli sitten nielu kipeä ja kasvot jotenkin turtuneen oloiset.
Äitini oli enemmän niskajumin kannalla ja olenkin nyt myös niskoja hoidellut samalla. Oli kumpi oli en uskalla ihan heti noita pähkinöitä suuhuni laittaa. Aiemmin olen voinut syötä pähkinöitä ilman mitään oireita, mutta eipä tuo mahdottomuus ole. Hiukka pistää vain miettimään että saako tässä jonkin anafylaktisen shokin vielä jonain päivänä?!

Ollaan me tehty jotain hyödyllistäkin ja istutettu tomaatit, kurkut ja basilikat. Nämä on näitä kevään piristäviä asioita kun voi itse todeta versojen nousevan ja oikeasti saa itse kasvatettua ihania vihanneksia.

Minulla on monta päivää ollut tunne että tekemisiäni ei arvosteta ja kaikki mielipiteeni lytätään heti kättelyssä. Siksi olenkin jättänyt monta asiaa kirjoittamatta keskustelupalstoilla ja muissa yhteyksissä. En halua enään yhtään kuraa niskaan, olen saanut sitä tarpeeksi.

Eilen on uutisoitu lahtelaisesta äidistä joka on kuristanut vauvaansa (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/aiti-kuristi-vauvalleen-aivovamman---hovi-kovensi-tuomiota/art-1288461713732.html) ja tästähän tietysti keskustellaan nyt sitten kaikkialla.
Ymmärrän kyllä että tämä on väärin ja ihan oikein että äiti saa tuomion ei tuo ole oikeutettua. Mutta ihmiset ei vain ymmärrä kaikkea. Kuten aiemminkin joskus kirjoitin alan pelottavalla tavalla ymmärtää alkoholisoituvia äitejä ja myös näitä äitejä jotka näitä kamaluuksia tekevät.
Mie tajusin hakea apua ennen kuin oli myöhäistä! Ja mie sain apua ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtui. En toki tiedä tämän äidin taustaa oliko hänellä apuja lasten kanssa tms. mutta voin kuvitella ettei hän ole ollut ihan täysissä voimissaan ja järjissään tuollaista tehdessään.
Nyt kun olen itse käynyt tuolla pohjalla ja saanut apua vasta kun olen itse sitä pyytänyt, tajuan että tässä yhteiskunnassa pääsee tapahtumaan näitä kauheuksia koska asioihin ei puututa. Miulle niin monesti sanottiin neuvolassa "soita jos tuntuu siltä että haluat jutella" Ok, minulle annettiin mahdollisuus mutta olin jo liian väsynyt tarttumaan tuohon. Olisin kaivannut suoria tekoja, sitä että minulle olisi annettu vaikka numero sanottu että "soita", että asialle olisi minun puolestani tehty jotain.
Mie onneksi tajusin että elän vaara vyöhykkeellä...