Juhannuksena pitäisi viettää aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa, syödä, nauraa ja nauttia. Onhan tämä keskikesän juhla.

Meidän juhannuksesta on juhla kaukana. Mie täällä pyykkään pissalle haisevia viikontakaisia lakanoita, siivoan ja passaan perhettä. Hymy ei tosiaankaan nouse huulille ennemmin silmät kostuu kyynelistä. En odota iltaa koska voin kuvitella istuvani sen yksin olohuoneessa miehen ollessa tallissa ja lasten nukkuessa.

Isäni on mökillään, äitini on mökillään. Äitini mökillä on siskoni perheineen sekä veljeni vaimokkeensa kanssa. Me olemme kotona. Ystävät on mökeillä tai toisten ystäviensä luona.

Tänään taas ahdistaa kaikki! Sama ilmiö kuin monella yksinäisellä jouluna. Kun tajuaa että muilla on suunnitelmia, menoa ja ystäviä ympärillä ja itse on vailla seuraa. Kaksi viikkoa ja minullakin alkaa loma. Isännän loma alkaa jo viikon päästä.

Mie olen vaan niin yksin taas... Yksin omassa perheessäni. Ilman seuraa tyhjien unelmien ja haaveiden kanssa.

Olen alkanut valmistella itseäni siihen etten koskaan saa vauvaa. Pelkään että ainokainen munatorvi on tukossa ja vauvaa ei meille tule.

Olen taas tehnyt asioita jotka suututtaa toisia ja loukkaa herkkiä ihmisiä. Töissä minua pidetään niuhottajana ja toisten asioiden kyttääjänä. Missään ei ole hyvä olla - paitsi kotona kun lapset on iloisia ja mies ystävällinen - ja kaikkialla on pakko jaksaa.

Lomalla laitan puhelimen kiinni, kirjaudun ulos facebookista, enkä lue yhtään sähköpostia.

Hyvää ja lämmintä juhannusta - minä menen ripustamaan pyykkejä...