Nyt voin rehellisesti sanoa että vointi on parempi! Särkylääkkeitä otin eilen kaksi ja tänään en ole ottanut yhtään. Antibiootti puree ja kuume on hävinnyt. Mieli haluaisi tehdä enemmän mutta kroppa pistää vastaan. Kaikkea ei jaksa eikä pysty vielä tekemään. Eilen tein kotitöitä, käytiin puutarhalla ja istutin kasvihuoneeseen muutaman kurkuntaimen. Nyt on sitten kaikki lihakset ihan kipeitä ja väsymys järkyttävä. Kuitenkin hyvillä mielin eteenpäin.
Olen toivottavasti nyt kipuni tästä kärsinyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itkut on itketty tältä erää. Voi olla että muutama kyynel pitää tirauttaa kun lomalla ottaa muutaman siiderin ja asiasta juttelee tyttökaverille ;)
Anoppi on ihanasti pitänyt huolta että saan toipua ja olikin meillä sunnuntaista keskiviikkoon. Torstai oltiin tyttöjen kanssa jo keskenämme ja olin kyllä kuin raato illalla. Nukahtelin sohvalle kun tytöt katselivat pikkukakkosta.

Viikonloppuna vietettiin isännän kanssa vähän laatuaikaa, kun tytöt oli mennyt nukkumaan. Juteltiin asioista ja halailtiin (joka on meillä todella harvinaista :) ) Oli ihana huomata että vaikka hän suhtautui tähän kaikkeen niin kylmästi, löytyi sieltä se lämmin puolikin joka osasi minua lohduttaa ja helliä.
Me olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta O_o ja lähes 7 vuotta kihloissa. Mihin tämä aika häviää?! Päivä jolloin tapaamisestamme tuli 10 vuotta meni minulta ihan ohi. Rehellisesti sanottuna en edes muista mitä silloin teimme - tavallinen arkipäivä varmaankin.
Naimisiin menosta tässä talossa on puhuttu varmasti satoja kertoja ja aina päädytty elämään avoliitossa. Eihän toista voi naimisiin pakottaa ja olen tyytynyt tilanteeseen. Eilen kuitenkin heitin taas ilmoille ajatuksen että mennään naimisiin kertomatta kellekään... Eipä ollut vastaus myöntävä mutta ei kyllä täysin kieltäväkään :D

Useampana aamua olen alkanut kirjoittaa tyttöjen kuulumisia ja aina olen lopettanut muutamaan lauseeseen kun ajatukset harhailee. Jospa sitä nyt kertoilisi mitä tänne kuuluu...

Aloitetaan esikoisesta:
Vesirokko on selätetty ja siitä on muistona vain jälkiä joista ruvet on lähtenyt. Voin vain ihailla neidin käsittämätöntä itsehillintää - hän ei raapinut näppylöitä ollenkaan! Itse en olisi moiseen pystynyt millään.
Allergialääkkeistä huolimatta välillä lipsahtelee suuhun jotain joka aiheuttaa oiretta. Kitinää, sänkyyn pissimistä ja jatkuvaa kakkaamista. En tiedä mikä, enkä rehellisesti sanottuna ole jaksanut kovin panostaa että löytäisin syyllisen.

Pikkuneiti:
Refluksi on nyt kurissa! Lääkkeet annan kaksi kertaa päivässä ja se riittää. Ihan vielä en uskalla alkaa vähentämään tuosta mutta jos syksyllä kokeilisi kun reseptikin pitää sitten uusia. Ruokavalio on vähän retuperällä - neiti syö välillä mitä sattuu ja esim. eilen meni maissia ja nyt on sitten peppu punaisena ja yöllä herättiin kaksi kertaa. Olemme me onneksi päässeet nauttimaan kokonaisistakin öistä. Se vain tuppaa menemään niin että kun toinen nukkuu toinen heräilee.
Vesirokko on nyt rupivaiheessa eikä siis enään tartuta. Menoa ei ole yksi rokko haitannut, vauhti on ollut kokoajan kova :)

Tänä rauhallisena maananatai aamuna kun lomaan on kaksi viikkoa mieli on iloinen ja rauhallinen. Joskin takaraivossa jyskyttää ajatus siitä että tammikuussa pitäisi mennä töihin. Minun tulevaisuuden suunnitelmat meni ihan sekaisin tästä kaikesta. Nyt yritän ajatella niin että katson kesän yli ja mietin asiaa vasta syksyllä. Eihän sitä koskaan tiedä mihin elämä vie...