Eipä ole päässyt kirjoittelemaan pitkään pitkään aikaan. Ensin olimme tosiaan lomalla ja kas täällä oli ollut joku sähkökatko hässäkkä ja kirjoittamaan ei päässyt. No kuitenkin... Latailen noita kuvia takaisin sitten toiste kun on aikaa :( Vähän harkitsen jopa jos siirtäisin juttuni toisaalle... Katsotaan...

Mutta kerrotaanpas vähän tilanteesta. Huomenna on paluu arkeen kun isäntä lähtee töihin. Mie menen töihin sitten seuraavalla viikolla. Tytöt menee päiväkotiin! Hui vähän jännittää :/

No esikoiselta on nyt jätetty zyrtec illasta pois ja saa vain aamulla aeriusta ja kahdenviikon kuurina nenäsuihketta. Näillä pärjätään toistaiseksi. Omituisia oireita tulee ja menee mutta en ilman päiväkirjaa saa niistä kyllä kiinni. Ne ei ole mitenkään pahoja eikä kovin häiritseviä joten olen antanut olla. Yritän myös vähän höllätä tämän siitepölytilanteen takia. Katsotaan sitten talvella mikä on tilanne kun ei ole pölyt sotkemassa.

Pikkuneidiltä on myös vähennetty lääkitystä. Allergialääkkeistä menee vain Aerius aamulla ja Prepulsid annoskin on puolitettu. Nexiumia meni nyt kesällä hetkenaikaa kuurina mutta sekin päästiin lopettamaan tuolla lomalla.
Nyt en ole ihan varma miten tuo prepun puolitus on vaikuttanut. Välillä tuntuu että mennään metsään niin että rytisee. Neiti hikkailee, kakoo, yskii ja kitisee. Kakka tulee hädintuskin kerran päivässä toisinaan menee montakin päivää ettei tule. Lääkäri totesi että nenässä on limaisuutta. Se viittaa siihen että jotain siellä seilaa. :(
Iho-oireet on nyt kesällä hävinnyt kokonaan mutta luulenpa että se johtuu tuosta antihistamiinista (molemmilla).

Miulla sitten taas on silmät kuin tulessa. Silmäluomia kutittaa ja silmiä kirvelee. Tämä alkoi välittömästi sinä yönä kun tulimme kotiin ja syypää on mitä ilmeisimmin pujo. Kiva kun sen pölytys on vasta aluillaan niin jos nyt jo mennään kipurajoilla oireiden kanssa mitä tästä vielä tulee? Lähden kaikenlisäksi töihin, asiakaspalveluun, en voi mennä jos silmäluomet on turvoksissa, punaiset ja raavitturikki.

Tämä kirjoittaminen on aina niin hetkestä kiinni että nyt en sitten enään taas muistakaan mitä kaikkea piti kirjoitella. Palaillaan siis myöhemmin taas linjoille.