Täällä sitä taas ollaan lauantai iltana yksin seurana nukkuvat lapset ja lasi viiniä. En tiedä mitä ajatella, olen aivan poikki.
Minulla on ollut henkisesti raskas päivä, ei huonossa mielessä koska raskaaksi sen teki vain suuri aivokapasiteetin käyttö. Ole viettänyt 5 mahtavaa tuntia mahtavien naisten seurassa, nauttien brunssista ja suunnitellen yhteisiä määränpäitä. Sain nauraa sydämeni kyllyydestä ja jälleen kerran sain tuntea kuuluvani johonkin. Vaikka niin vapauttavaa ja ihanaa niin silti kovin rankkaa.

Iltapäivällä kun tulin kotiin, isäntä hävisi autotalliin, lapset alkoi kiukutella ja minun olisi pitänyt alkaa järjestelemään huomisia tarjottavia. Olen mennyt (taas kerran) sopimaan vaate esittelyn meille kotiin ja vaikka vieraat on kovin tuttuja en silti voi olla tarjoamatta pientä purtavaa ja siivota taloa. En ollut ehtinyt edes aloittaa kun isäntä ilmoitti että nyt lähdetään kavereille kylään. Ehdotin että hän menisi tyttöjen kanssa yksin mutta eihän se sopinut, minun piti myös mennä mukaan jotta hän voi sitten jäädä sinne iltaa viettämään. En osannut sitten taas sanoa vastaan. En osannut puollustaa väsymystäni. En saanut sanottua ettei minulla ole aikaa. Tiesin että minun hermoni ei kestä sitten täällä kotona yksin laittaa tyttöjä nukkumaan. Ja niinhän siinä kävikin. Muutaman kerran jouduin esikoiselle ärähtämään mutta onneksi selvisimme vain pienellä kiukulla. Nyt olen aivan poikki eikä kaikki huomista varten ole valmista.

Neitien allergia oireet onneksi alkaa helpottaa. Esikoinen ei enään pissi sänkyyn ja kiukkukin alkaa olla vähenemään päin. Täysin kunnossa vatsa ei ole mutta ajan kanssa.
Pikkuneiti pääsi helpolla altistuksen aiheuttamista oireista ja enään on jäljellä pientä refluksia, joka saattaa olla muutakin vaivaa.

Minulla on tunne että jotain pitäisi kirjoittaa, jotain pitäisi kertoa... En vain tiedä mitä se on. Olen niin poikki että voisin samaan aikaan itkeä ja nauraa.

Kaija koo on suuri idolini. Hänen kappaleensa koskettaa kerta toisensa jälkeen. Tällähetkellä tunnettani kuvaa varmasti parhaiten hänen laulunsa sanat:

"Tyttö katsoo peiliin
Kertoisko jotain kuvastin
Takaseinältä katsoo silmät
Matt Damonin
Hän pukee päälleen kevyen meikin
Varjolla leikin
Aina joku häntä satuttaa

Epävarmuuden puuskassaan kolmatta paitaa
Hän päälleen sovittaa, nyt kelvata saa
Isä tulee eteisessä vastaan
Tyttö silmää vilkuttaa, mutta Matt Damon ei vastaa

Siellä jossain on se luvattu maa jossa sua
Uljas prinssi odottaa, sille saat antautua
Siellä jossain on se kaukainen maa
Se vielä on unelmaa
Voisko sen kartalta joku osoittaa
En jaksaisi enempää odottaa

Voisko joku auttaa
Miksi täällä kaikki on niin julmaa
Kuuleeko kukaan
Siellä jossain voi olla joku
Joka muakin vois rakastaa
Siellä jossain voi olla se maa

Hän katsoo peiliin
Kertoisko jotain kuvastin
Takaisin tuijottaa tyttö tuo kaunehin
Hän aikoo mennä nyt nukkumaan
Mutta unta ei saa, kun hän arasti aavistaa
Täytyy kai jaksaa odottaa
Siellä jossain voi olla se maa"

En tiedä miksi, onhan minulla rakas! Kyllähän minua rakastetaan! Toisaalta ajatuksiini sopii yksiin myös sanat:

"Mä olen kyllästynyt niihin voimiin jotka ohjailee mun elämää
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa..."

Tai Laura:

"Elämä alkaa siitä kun saapuu perjantai
on Lauralla aina maanantai
Riikka sanoi töissä:
Laura pieni, get a life
Alan abstraktisti maalaamaan
Kun tytöt lähtee kotoaan
alan taiteilija minääni tutustumaan
Laura mikä nyt, eteen ne lähti ei taakseen katsoneet
sua ympäröi vain hiljaisuus
Miten Laura sulle käy?
ei elon merkit sussa näy
susta tuntuu takana on tulevaisuus

Mitä sitten Laura kun lapset on lentäneet
pois pesästään, pääsetkö itsekin lentämään?
Se sitte on tässä ja nyt tänään.
Sä katsoit kun pikkutyttösi lensi
varmoin siiveniskuin pois
ja sä teit kiitoradan niille
jolta helppo ilmaan nousta ois
sä teit helvetin hyvän työn, on niillä elämä edessään
ja sulla Laura ei oo yhtään mitään

Tuuli ja Meri ovat nimeltään
tytöt, ne kauniiksi tiedetään
annoit niille nimet vapauden
sitä itse peläten
Sun puheista jää vain käteen
jos ja jos sitten mä meen
se sitten on nyt ja sä oot jäänyt vain paikoilleen
Muistatko Laura silloin, sulle alkoi viini maistumaan
kun pikku likkas alkoivat naista muistuttaa
Ei ne enää olleetkaan vain sun
alla viattoman hunnun
alkoi viini maistumaan kun ne sai jotain omaa

Mitä sitten Laura kun lapset on lentäneet
pois pesästään, pääsetkö itsekin lentämään?
Se sitte on tässä ja nyt tänään.
Sä katsoit kun pikkutyttösi lensi
varmoin siiveniskuin pois
ja sä teit kiitoradan niille
jolta helppo ilmaan nousta ois
sä teit helvetin hyvän työn, on niillä elämä edessään
ja sulla Laura ei oo yhtään mitään

Pikkutyttösi lensi
varmoin siiveniskuin pois
ja sä teit kiitoradan niille
jolta helppo ilmaan nousta ois
sä teit helvetin hyvän työn, on niillä elämä edessään
ja sulla Laura ei oo yhtään mitään"

Nämä kappaleet (ja monet monet muut Kaijan sanat) pyörii päässä, koskettaa jostain syvältä sismmästä ja saa kerta toisensa jälkeen minut tuntemaan, muistamaan ja kaipaamaan.