Kello on 7.15 kun kuulen pieniä askeleita olohuoneessa. Lastenhuoneen ovi laitetaan kiinni ja joku kömpii viereeni. Pikkuneiti tuttisuussa myllää itsensä isin tyynylle ja peitonalle. Eipä hän siinä kauaa viihdy kun pitää lähteä katsomaan pikkukakkosta. Muutama aavistuksen natiseva "lisää maitoa" kuuluu sohvalta ja sitten on taas hiljaista.

7.30 pienet askelet tulevat jälleen sänkyni viereen. "Pissa tulee" ja sitten mennään vessaan. Pikkuneiti tekee aamupissat pönttöön ja äiti on ylpeä. Jälleen palataan asetelmaan jossa pikkuneiti katselee lastenohjelmia, esikoinen nukkuu ja mie torkun sängyssä.

Kunnes 7.50 Lastenhuoneen ovi aukeaa, pikkuneiti huutelee isosiskoaan. Ääni vain kovenee ja tietysti herättää esikoisen. Sitten se alkaa! Kitinä, vinkuminen ja tyhjän valittaminen! "äiti, äitiii" kuuluu narisevalla äänellä. Makaan sängyssä lämpimän peiton alla enkä tosiaankaan haluaisi avata silmiä. Illalla on tultu myöhään kotiin isäni syntymäpäiviltä ja tytöt on nukkunut huonosti. Ei en halua nousta! Väsyttää!
Narina jatkuu kunnes esikoinen jo itkee ja kitisee. Pakko nousta. Pikkuneiti huutaa ovenraossa, ihan turhaan - hän haluaa hyllystä kirjan jonka mainiosti voi itse hakea. Esikoinen saa sanottua että pissattaa. Vien vessaan ja patistan katsomaan lastenohjelmia.
Kömmin sänkyyn ja toivon että voin vielä vähän torkkua.

7.55 "Äitii, pikkuneiti kiusaa!" "äitii... " Nitinää natinaa ja kitinää! Miun pinnaa alkaa kiristää pahemman kerran. Käsken lopettaa ja mennä eri päihin sohvaa istumaan. "Ei mie haluan juuri tuohon" ja taas huudetaan ja naristaan, tapellaan ihan tyhjästä.

8.00 miulla menee hermot ja käyn siirtämässä esikoisen toiseen päähän sohvaa. Huuto vain yltyy ja uhkaan jäähyllä. Ei tehoa ja kitinä jatkuu. Paiskon jo kaukosäädintä ja kun olen tarpeeksi kiehunut nappaan esikoista kädestä kiinni ja työnnän terassille. Huuto kovenee, miun syke nousee ja kiukku pakkautuu! Hypin tasajalkaa, paiskon ovia ja huudan. Otan esikoisen sisälle ja kuskaan omaan sänkyynsä. Huuto jatkuu! Ovet paukkuen ryntään omaan sänkyyn peiton alle ja yritän rauhoittua. Käsi on kipeä lyötyäni sen vessanoveen, jalkapohjia särkee hypittyäni tasajalkaa ja kurkkua kuristaa ihan vain siitä ahdistuksesta!
En pysty edes itkemään! Inhoan itseäni, pelkään kaiken alkavan alusta! En halua että tämä menee siihen samaan kuin viime kesänä. Haluaisin nukkua! Olla rauhassa...

8.05 on taas talo hiljainen ja mie suunnilleen rauhallinen. Nousen ylös kun pikkuneiti tulee pyytämään maitoa. Ilmoitan esikoiselle ettei aamiaista tipu ennen anteeksipyyntöä ja menen keittämään kahvit. Tilanne rauhottuu ja tässä sitä nyt ollaan.

Eilinen aamu ei juuri tästä eronnut, ehkä vähän pienempi purkaus mutta kitinää kuitenkin. Jatkuvaa kitinää päivästä toiseen, tilanteesta toiseen.
Esikoinen oireilee selvästi jollekin ruoalle. Epäiltynä kaikki koivun ristiinreagoivat. Ihanaa että ensimmäiset oireet on aina tuo kiukkuisuus, yökastelu ja vatsakipu. Lapsesta tulee lähes hirviö! Ja sitämyöten minusta kun ei miun hermo kestä.
Nyt karsitaan siis esikoiselta ensin omena ja porkkana ja jos ei helpota niin sitten on kai pakko kokeilla jättää perunakin pois. Toki voi aina mennä kysymään neuvoa lääkäriltäkin.

Pikkuneiti on tuupattu täyteen lääkkeitä. On prepulsid, Nexium, Aerius, Ventoline ja silti oireita. Yöllä syödään 2-5 kertaa vaikka neiti on jo yli 2-vuotias ja nukkui jo jonkin aikaa kokonaisia öitä ja syömättä. Meillä menee aamuisin lähes 10 minuuttia siihen että saan kaikki lääkkeet, kalkit, vitamiinit yms jaeltua jälkikasvulle ja otettua itse.
Omista lääkkeistäni vähensin yhden kun lopetin tuon seratoniinin, tosin tilalle piti aloittaa silmätipat.
Alan olla aika neuvoton mitä pitäisi tehdä! Pitääkö tilanteeseen vain tyytyä kun lääkityksetkin (esikoista lukuunottamatta) on lähes maksimi tasolla? Vielä ei olla edes pahimmassa vaiheessa koivun siitepölyjen kanssa ja nyt meillä on jo tällainen kaaos. Mitä se on sitten kun koivu pölyttää kunnolla? Tänäkeväänä vielä normaalia runsaammin!!!