Herään aamulla nauruun, nauruun joka kuuluu helisevänä viereisessä huoneessa olevasta pinnasängystä. Kello on jotain kuuden ja seitsemän välillä ja haluaisin vain ummistaa silmäni uudestaan. Hetken mietittyään tiedän että on noustava. Laahustan vauvan huoneeseen ja kurkkaan pinnasänkyyn. Hämärässä huoneessa havaitsen hymyn, joka on niin puhdas, pyyteetön ja viaton. Nostan vauvan syliini ja kömmimme takaisin minun sänkyyni. Vauvan syödessä yritän vielä hetken torkkua tietäen sen olevan mahdotonta. 

Herätyskello pärähtää tasan seitsemältä - nyt on pakko nousta. Samaan aikaan esikoinen kipuaa portaita tarkistamaan olenko jo hereillä. Nousen ylös ja lähden valmistelemaan aamiaista. Pikkuneiti nukkuu mutta heräilee ennen kuin puuro on valmista. 

Aamiaista syödessäni selaan facebookia ja luen aamun uutisia puhelimella. Ärsyynnyn jaetuista blogi kirjoituksista jotka jauhavat sitä että lapsensa tappanut äiti oli vain väsynyt ja ilman tukea. Ensimmäisiä kirjoituksia pidin jopa hyvinä ja ajatus olikin osin sama kuin minulla. Äidin ei tarvitse jaksaa yksin! Kirjoittajat eivät tunne tuota äitiä, he eivät tiedä hänen elämästään muuta kuin sen mitä lehdet kirjoittavat ja itse kuvittelevat. On totta että äiti oli varmasti väsynyt - kukapa ei olisi jos on kome pientä lasta ja mies reissutöissä. Taustalla on varmasti paljon muutakin kuin väsymys, koska perheessä oli käynyt poliisi ja lastensuojeluilmoitus oli tehty. Väsyneen äidin takia harvoin on syytä tehdä lastensuojelulle ilmoitusta. Ei meistä ainakaan tehty vaikka sain diagnoosin vaikeasta masennuksesta ja olin aivan lopen uupunut. Ei tehty myöskään ystävästäni joka oli jopa osasto hoidossa esikoisensa vauva aikana. 

Olen aiemminkin tänne kirjoittanut että pelottavalla tavalla ymmärrän äitejä jotka tekevät näitä lopullisia ratkaisuja - olenhan äiti joka on käynyt pohjalla. En siltikään väheksy sitä etteikö isällä voisi olla vaikeaa tai etteikö hän voisi olla väsynyt. Onhan niitä nähty että isä tappaa perheensä ja itsensä - oliko väsynyt, masentunut vai muuten sekaisin ei sillä ole mielestäni väliä. Yhtä julmaa! Isän tunteisiin en voi samalla tavalla samaistua, koska olen äiti. On tekopyhää ajatella etteikö se äiti olisi voinut olla sairas mieleltään. Edellisen miehen kanssa oli ongelmia ja riitaa lapsen hoidosta kuten tämän nykyisenkin kanssa oli. Isä on varmasti laittanut kaikkensa peliin ja tehnyt minkä voi. Tuskin hän syyttä on soittanut syyskuussa poliisille. Eikä hän varmastikaan ole voinut töitään jättää.

Jätän tämän tähän, en halua sotkea itseäni enempää tuohon syyttelyyn tai puolusteluun. Minun päiväni alkoi jo huonosti tämän kalapaliikin ja näiden ajatusten takia. Nyt kun olen kahvini juonut ja ajatuksiani kirjoittanut voin aloittaa päivän alusta.