Ennen kuin minulla oli lapsia ja vielä esikoista odottaessani tein kaikenlaisia päätöksiä miten toimin ja mitä teen.
Listalla oli kestovaippailu, harrastuksia, päätöksiä siitä milloin lapsi saa ensimmäiset karkkinsa tai miten häntä kielletään.

Alkuun kaikki menikin kuten olin suunnitellu. Neuloin kastemekon jo ennen vauvan syntymää, ompelin kestovaippoja ja tein soseet mielelläni itse. Me kävimme vauvauinnissa ja tapasimme kavereita päivittäin. Minullakin oli harrastus, kävin venäjän kurssilla kerran viikossa. Ostelin tytölle ihania vaatteita, otin satoja valokuvia kuukaudessa ja kirjoitin vauvakirjaan pienimmänkin asian.
Pikkuneitiä odottessa aloin lipsumaan monista periaatteistani. Esikoinen sai mm. tulla meidän sänkyyn nukkumaan koska en jaksanut taistella öisin. Aamuisin piti herätä 4.45 töihin ja illalla piti kuitenkin jaksaa hoitaa lapsi vielä. Lopetin venäjän kurssini koska en jaksanut iltaisin enään tehdä mitään. Ainut harrastus meille jäi esikoisen kanssa uinti joka oli kerran viikossa, joka sekin lopetettiin pikkuneidin synnyttyä.

Pikkuneidin synnyttyä olin jo aika väsynyt. Olin ollut vuoden töissä, esikoisella oli uhma ja olin kokenut keskenmenonkin vuotta aiemmin. Kuten aiemmassa tekstissä tulee ilmi en kovinkaan nauttinut raskauden viimeisistä viikoista. Alkuun yritin. Käytin kestovaippoja, leivoin ristiäis tarjoilut itse ja valitsin aamulla aina lapsille sävysävyyn olevat ihanat vaatteet.
Päivän kahdeksannen niskakakan ja kymmenennen oksennuksen jälkeen en enään välittänyt mitä vauvalla oli päällä. Eihän laatikosta edes olisi löytynyt yhteen sopivia vaatteita. Kestovaippailu alkoi jäädä kun pyykkivuori kasaantui ja alkoi haista.

Imetysdietin aloittaessani en ajatellut kuinka rankkaa se tulee olemaan. Halusin imettää ja olinhan esikoistakin imettänyt yli vuoden. Jossain vaiheessa soseiden tekeminen ja ruoanlaitto alkoi tuntua ahdistavalta. Toivoin (ja toivon edelleen) että voin jonain päivänä mennä tyttöjeni kanssa ravintolaan ja antaa heidän tilata mitä haluavat. Tai että voisin lähteä kotoa miettimättä onko tytöille eväitä mukana, mitään kun ei valmiina saa.

Esikoinen sai ensimmäiset karkkinsa muistaakseni jouluna kun oli yli vuoden vanha. Enpä muista milloin pikkuneiti on karkkia syönyt, eihän hän juuri karkkeja saa syödä. Mutta on varmasti saanut aiemmin kuin esikoinen. Olin alunperin päättänyt että lapsi saa karkkia sitten kun osaa itse pyytää. Eipä sekään ihan niin tainnut mennä...

Nyt kun pikkuneiti ei enään niin oksenna olen voinut taas keskittyä pukeutumiseen. En tosin jaksa joka aamu etsiä heille yhteensopivia tai edes sävysävyyn olevia housuja ja paitaa, mutta voin silti ostaa ihania vaatteita. Juhliin ja kylään mentäessä olen kyllä tarkka siitä mitä kullakin on päällä.

Olen taas tehnyt päätöksiä jos meille kolmas lapsi suodaan. Olenhan toki viisaampi kuin noiden kahden edellisen kanssa, olen käynyt läpi hankalia aikoja ja osaan hoitaa vauvaa eritavalla.